Ruunapelleilyä

IMG_0781
Jekusta on ilmeisesti tulossa lähes vakioponini tunneille. Hauska ruuna, joka hymyilee vedättäessään minua

Se oli sitten ratsastustunti taas. Mitäpä tuosta… Opin kuinka lujaa ruunaa saa ottaa, kun se on vakaasti mielipuolta, että ihminen ei ole edes hidaste, jos haluaa karsinasta pois ja sen voi mielin määrin runtata karsinan seinää vastaan. Kävi pojunpuoli hiukan iloisilla fiiliksillä, koska naapurissa oli varsottu viime yönä. Hivenen ehkä vaikutti, että oli kuulemma ollut hivenen vajaalla liikuttamisella jonkun aikaa. En olisi muuten uskonut, että vaikka takajalka on ylhäällä, niin saman puolen reidellä pystyy paukauttamaan päähän tavallisen lujaa. Olisin siinä vaiheessa halunnut iskeä kaviokoukun palleihin, mutta turhaa huitomista se olisi ollut ruunan kanssa. Sen verran koville laittoi kuitenkin aloittelevan papparatsastajan, että ensimmäistä kertaa en saanut hevosta satuloitua yksin – edes riimulla kaltereihin sitominen ei auttanut. Olin hiestä märkä – eikä harjaaminen, kaviot, satulointi ja kuolaimet yleensä niin ylirasittavaa ole ollut. Oudon paljon muuten sattuu, kun hevonen seisahtaa varpaiden päälle ja killittää samalla suoraan silmiin ilman aikomustakaan siirtää jalkaansa. Mainitsiko joku sanan dominanssi…

Jatka lukemista “Ruunapelleilyä”

Ratsastamisen alkeet

Minulla oli kolme syytä aloittaa ratsastaminen. Voi olla, että ajan myötä keksin niitä lisää aina sen mukaan mikä on tarpeeni selitellä.

  • selkä- ja hartiakivut
  • muut perheessä ratsasti, enkä tiennyt mitä he tekevät
  • oppia jotain aivan uutta

Neljäs, mutta ei ehkä kantavin syy, oli että pelkään hevosia. Kammoan niitä. Epäluotettavia, ihmistä suurempia ja vahvempia elukoita. Mahdottomia lukea, niiden päähänpistoja ei kykene ennakoimaan. Pelosta on mahdollista päästä eroon siedätyshoidolla, jos mikä onkaan parempaa siedätystä kuin alistaa pedon kohde; pakottaa se ruotuun, muotoon ja omaan tahtoon.

Jatka lukemista “Ratsastamisen alkeet”

Aikuinen mies ratsailla

Canon-117
Ensimmäinen varsinainen hevostuttavuus, Irlannista. Ei meistä silti hyvänpäiväntuttuja enempää tullut.

Suurin osa tutuista tietää, että aloitin ratsastamisen. Kun lähemmäs viisikymppinen mies, ilman aikaisempaa hevostaustaa, hetero ja ilman pedofiliataipumuksia ilmestyy tallille, niin onhan se eräänlainen tapaus. Ravipuolella kukaan ei olisi edes päätään kääntänyt, mutta tuntihevostelussa olen poikkeus. Tallilla, jossa käyn, meitä miehiä on hämmästyttävän paljon: kolme taitaa olla luku. Ratsastaminen olikin mielenkiintoista puuhaa, ja huomattavasti vaikeampaa kuin olin luullut.

Jatka lukemista “Aikuinen mies ratsailla”