Puomeja ja pummeja

20130528-160729.jpg

Kun aloittaa ratsastamisen aikuisiällä, niin tavoitteiden rakentaminen on hankalaa. Ensi alkuun riittää tavoitteeksi, että ylipäätään pysyisi selässä ja hevonen menisi edes suunnilleen sinne mihin haluaa. Illuusio perustavoitteiden täyttymisestä tulee vastaan nopeastikin, kun ratsu menee käyntiä ja seuraa automaattina joko kaviouraa, opettajan suullisia ohjeita tai molempia. Kun komennot ratsastajille muuttuvat muotoihin “hiljennetään istunnalla siihen hitaampaan askellukseen” tai “nyt ylläpidetään kolmitahtista” niin tietää siirtyneensä perusalkeista tasolle, jossa ammattinsa osaavien hevosten automaattiohjaus kytketään manuaalille kiertoilmaisujen avulla.

Jatka lukemista “Puomeja ja pummeja”

Kun ei vain piittaa

20130524-110107.jpg
Hiertymä chapseistä, koska laitoin ne jalkaan jo kotona ja ajoin niillä tallille.

 

Ootko sie vähän omituinen ? Miksi sie haluat näyttää kaikelle kansalle kuinka onneton sie oot ? Sie vaan luulet että kukaan on kiinnostunut sun ratsastuksistas !!!! Lopettaisit kun sie et osaa etkä sie koskaan opikaan ! Etkö sie ollenkaan piittaa millaisen kuvan iteistäs annat ?

Jatka lukemista “Kun ei vain piittaa”

20. kerta toden sanoo

Kahdeskymmenes kerta selässä. Viimeiset viisi viikkoa olen tehnyt painia ratsastuksen alkeiden kanssa kahdesti viikossa. On siis aina tehdä eräänlainen välitilinpäätös kehittymisen suhteen. Minulla ei riitä halua arvioida kehitystä graafina, vaan teen tyypilliseen tapaani johtopäätökset viimeisen kokemuksen mukaan. Joten sanotaan näin: kun 10. kerta tuli täyteen, niin tarvitsin ehtolaistunnin. En tiedä paljonko tyypillinen aikuinen ratsastuksen aloittanut oppii kahdellakymmenellä kerralla, mutta tällä kertaa en tarvitse (ansaitse/joudu – valitse haluamasi) kertauksia, vaan päästin itseni kurssista läpi. Aika korkealla arvioitu ottaen huomioon ehkä keskivertoa kovemman itsekritiikin, aiheessa keskivertoa alemman itseluottamuksen ja täysin kadoksissa olevat tavoitteet.

Jatka lukemista “20. kerta toden sanoo”

Pelkoa, aloittelijamaisuutta ja hiukan sovinismia

Tilastollisesti ottaen meidän perheessä minä olen paras ratsastaja, koska en ole pudonnut hevosen selästä kertaakaan. Minna, joka on aloittanut tyypilliseen pikkutyttötapaan ratsastamisensa suunnilleen koulun kanssa yhtä aikaa ja lähtenyt liikkeelle ponien kanssa, on tullut useamminkin tonttiin. Minä olen ollut tätä kirjoitettaessa selässä 19 kertaa, Minna… vuosikymmenten aikana aika monta kertaa. Joten kun minä selitän jotain hevosen selässä pysymisestä ja putoamisesta, niin puhun kokemattomuuden ja osaamattomuuden tuomalla väärällä varmuudella. Olen jo sen verran katsellut veden virtaamista Aurajoessa, Vanjoessa ja parissa muussa lutakossa, että tiedän totaalisen aloittelijan olevan kykenemätön kysymään, koska ei tiedä mitä kysyä, ja aloittelijan olevan kaikista vakain uskomuksissaan, koska ei muusta tiedä.

Jatka lukemista “Pelkoa, aloittelijamaisuutta ja hiukan sovinismia”

Välineurheilua

20130518-20130518-untitled-017
Uudet chapsit ja kengät by Hööks

Kun aloitin kunniakkaan ratsastusurani <grin> niin oli talvi ja kylmä. Joten lähdin liikkeelle toppahaalareissa ja talvilenkkareissa. Varmaan kolmannen tunnin jälkeen halusin ratsastushousut, koska olin vakuuttunut, että liukas kangas ei ainakaan auttanut kehnossa tasapainossa. Vaikka perimmäiset olivat istunnassa, jalkojen asennossa ja käytössä, niin tiukemmat housut nahkapaikoilla toivat ihmeellisesti tukevuutta ja varmuutta lisää. Kylmyys oli tietysti oma ongelmansa, mutta kun vetää toppahaalarit ratsareiden päälle, niin selviää matkasta. Selässä ollessa 600 kilon eläin lämmittää ihmeellisesti ja oma hikoilu lisää. Mutta jos reisien palelua pelkää, niin teknisistä alushousuista löytyy pitkät ja tarpeeksi ohuet, mutta silti tarpeeksi lämpimät; ratsastushousujen allehan ei mitään paksumpaa voi pukea.

Jatka lukemista “Välineurheilua”

Hoi ratsu reima laukkaa sinä vaan

Aurinko paistoi, oli lämmin ja minä lähdin maanantain ei-niin-onnistuneen tunnin perusteella ilman odotuksia ja hyvin vähäisellä luotolla onnistumisen tunteesta viikon kakkostunnille. Outo juttu, mutta olen huomannut vastaavan muussakin elämässä, varsinkin koirien kanssa kilpailtaessa: jos on täysin vakuuttunut asioiden menemisestä pieleen, niin homma luonnistuukin. Kaipa se kuuluu sarjaan kuolemattomat aivopierut, eli pessimisti ei pety. Nimittäin tunti meni kokonaisuutena kohtuullisen hyvin. Ei siis mikään c’est ça, le succès, mutta tyydyttävä. Siedettävä. Ehkä jopa hyväksyttävä.

Jatka lukemista “Hoi ratsu reima laukkaa sinä vaan”

Osaamisen illuusio

Eilen oli torstain ratsastustunti, koska eilen oli torstai. En saanut videota itselleni enkä teille, koska olin ottanut mukaan kameran ja muistikortin, mutta en akkua. Kaksi kolmesta on kuitenkin ihan hyvin. Ei olisi ollut paljon kuvattavaakaan. Alla oli tyypilliseen torstaitapaan se ravurin ruuna, joka ei laukkaa kuin joskus, peitsaa yhtä paljon ravaa ja aika usein kääntyessä puskeekin lapa edellä suoraan. Tunti oli  pelkkää laukan nostoa, eli käytännössä minulle ravia ja peitsiä. Nosti se pariin otteeseen laukankin, mutta ei sitä iloa muutamaa askelta pidemmälle riittänyt. Pariin otteeseen ja muutaman hetken opettajan mukaan näytti siltä, että minä jopa ratsastan. Ei se itseltä siltä tuntunut. Oikeammin tunnin jälkeen oli sellainen olo, että meni aika äitiinsä tällä kertaa ihan joka suhteessa. Alkaa tuntua siltä, että minulla on ehkä turhan usein tuntien jälkeen epäonnistumisen fiilikset päällimmäisenä, ei onnistumisen ilo. On se silti hauskaa puuhaa, haluaisin kuitenkin enemmän ja nopeammin.

Jatka lukemista “Osaamisen illuusio”

Jousipyssy ja inkkariponi

Ratsastuksen opettelu vaan jatkuu. Käytännön kehityksestä en tiedä, mutta henkiselle kasvulle heppatuntien videointi on tehnyt hyvää. Nöyryyttä se ei opeta, mutta itsekriittistä silmää omiin puuhailuun kylläkin. Oppimisvauhti ei päätä huimaa, mutta olen minä edistynyt. Hiukan. Mutta olen kuitenkin. Olenhan? Torstain tunneilla en saa yleensä postauksen videolinkissä olevaa hevosta, koska se on silloin opettamassa pidemmällä olevaa kouluratsastuksen harrastajaa – silloin minä painelen vanhalla ravurilla. Maanantaisin sen sijaan onkin usein tämä ruunapoju – hassu tapaus, jonka täytyy joka kerta kokeilla kumpi meistä ehkä kutenkin olisi se pomo. Alan hissukseen oppia miten sitä pitää kohdella, että pysyy suhteet hallinnassa. Hitaasti sekin oppi tulee, mutta tulee kuitenkin.
Jatka lukemista “Jousipyssy ja inkkariponi”

Tädit jaksaa krampata

Minulla on taipumusta kramppeihin. Sukuvika kun suksi ei luista, faija oli samanlainen. Vuosia sitten reiden suonenveto oli pop, nykyään todella harvoin – ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Silloin kylläkin sellaisella voimakkuudella, että jos ei ihan itku tule, niin kuitenkin tekisi mieli lyödä ja rikkoa paikkoja. Onneksi ei pääse liikkeelle toteuttamaan moisia mielihaluja, kun koipi huutaa hoosiannaa. Minulla ovat reisikrampit sen verran kovia, että ovat aiheuttaneet muutamankin revähdyksen, ja hiukan lievemmätkin laittavat ontumaan joiksikin päiviksi. Pohje on ollut myös kuvioissa. Sitten valokeilaan pääsivät varpaat. Ärsyttävä, ei tunnu mukavalta vaikka ei olekaan niin kivulias kuin reisi. Niitä tulee edelleenkin silloin tällöin. Nyt on pidempään nautittu nilkasta – niin ulkosyrjästä kuin varsinkin etunilkasta. Toki kämmenen ulkosyrjä, niskan sivu, kylki ja jopa vatsakin muistuttelevat aika ajoin olemassa olostaan. Hyvä että on vaihtelua, ei tule aika pitkäksi.

Jatka lukemista “Tädit jaksaa krampata”

Lll….aaaaaukka

Jos laskuni stemmaavat, niin se oli 16. kerta tänään, kun reisien välissä oli 600 kiloa kastroitua miehistä lihaa ja täysin kontrollissa. Feministin toiveuni siis – harmi, että en ole femakko. Se, että aloitin ratsastamisen talvella, ja että taitojen sekä varsinkin tasapainon kehittyminen on ollut kivinen tie, niin vasta nyt tehdään reippaammin laukkatyöskentelyä. Kai perusteiden opettelua saa sanoa laukkatyöskentelyksi, siis sitä että nostaa myötä- ja vastalaukkaa (huomatkaa opittu fakkiterminologia)? Kaipa jotain kehitystä on jossain tapahtunut, vaikka välillä on tehnyt mieli ampua (virtuaali)luoti päähän tämän harrastuksen tiimoilta.
Jatka lukemista “Lll….aaaaaukka”