Kuskin vääntämistä

Minun  tasapaino-ongelmani ovat jo eräällä tavalla vanhoja uutisia Mies & Hevosvoima blogissa. Kuin myös tee-se-itsediagnoosi, jonka mukaan ongelma on lantiossa. Tosin olen miettinyt, että onko koko ikäni vaivannut tasapaino-ongelma ihan pelkästään lantiosta johtuva, sillä ei tämä uusi vaiva ole. Olen aina inhonnut, jopa pelännyt, korkeita paikkoja ja syy on nimenomaan kehno tasapaino ja horjuminen. Tiedättekö sen rennon Fred Astairenkin esittämän asennon, jossa seistessä toinen jalka on rennosti ristissä toisen yli varpaat maahan? Ei onnistu minulta ilman jatkuvaa työtä. Huono ryhti ja jopa seistessäkin jatkuva horjuminen kuin olisi einen kännissä koko ajan, on lähes tuotemerkkini.

Jatka lukemista “Kuskin vääntämistä”

Ravitunti

Taasen tunti takana. Pelkkää ravityötä. Sanoisinko, että aika puuduttavaa sanan erittäin laajassa merkityksessä. Toki sitä pitää työstää, koska se on kuitenkin käynnin lisäksi pääasiallisin tapa liikuttaa hevosta eteenpäin. Käyntiähän ei tarvitse harjoitella, koska sen jokainen osaa luonnostaan. Törmäsin tuohon väitteeseen taannoin, enkä ole samaa mieltä. Liian moni lakkaa ratsastamasta käynnissä ja rojahtaa perunasäkkinä kyytiläiseksi. Se, että hevosella annetaan löysää, ei tarkoita kuitenkaan sitä, että itse saisi lopettaa työn tekemisen. Mutta toki selässä on välillä kiva ihan vain rötköttääkin. Rentouttavaa.

Jatka lukemista “Ravitunti”

Kyvyttömyyden maksimointi

Minulle on pari kerta huomautettu, että projekti 2015 on liian kunnianhimoinen ja se pitäisi olla projekti 2055. Ratsastamaan ei opi alle 30 vuodessa. Ja kun on vielä yhtä lahjaton kuin minä, niin senkin ajan saa tuplata. Sanojat saattavat olla hyvinkin oikeassa – aika näyttää. Aina niin ystävällinen ja hevosihmisten luonnetta ylistävä alan harrastajien suurin anonyymi some-keskittymä hevostalli.net (kyllä, tuossa oli ikävä äänensävy) veti iloiset kierrokset, kun taannoin linkitin maailman huippuratsastajien videoita ja mainitsin, että parhaimmista kannattaa ottaa oppia. Siinä meni pilkka omaan nilkkaan, sillä itseään huonommista ei kannata oppia ottaa.

Jatka lukemista “Kyvyttömyyden maksimointi”

Se on syksy nyt

Eilen oli meidän nuoren neidin ratsastustunti. Hän kehittyy melkoista vauhtia, mutta ainakin minusta tuntuu, että suurin rajoite on edelleenkin liian lyhyet jalat. Tai sitten liian leveä poni. Shettis on korkeudeltaan hyvä kahdeksanvuotiaalle, mutta kun lihavaksi itsensä ahnehtineella ponilla on puoli metriä tasaisen levää selkää, niin opettele siinä sitten pohkeiden käyttöä. Muutoinkin olen joskus vajavaisilla tiedoillani, mutta opastettuna, ihmetellyt alle kouluikäisten raahaamista talleille. Heillä ei riitä vartalon hallinta eikä raajojen mittasuhteet, mutta ehkä talutuksessa tai automaattipilotilla kulkevalla ponilla matkustelu opettaa ylipäätään olemista hevosten kanssa. Minusta se on vain hivenen kallista huvipuistoilua, mutta tulokysymyshän moinen on.

Jatka lukemista “Se on syksy nyt”

Raippa kisoissa

Raippa ja sen käyttö on aina yhtä mielenkiintoinen kysymys. Se herättää aina vahvoja tunteita. Hevosmaailman ulkopuolella raippa (ja piiska) kytketään aina väkivaltaan. Hevosihmiset itse puhuvat motivaattorista, joka herättää hevosta, antaa sille kannustusta ja tukea. Molemmat näkökannat ovat paikoin oikeat riippuen aivan siitä miten raippaa käyttää. Mutta pidetään siitä tai ei, niin raipan teho perustuu kuitenkin pakotteeseen.

Jatka lukemista “Raippa kisoissa”

Liikevirheistä hidastusta

Koiramaailma on paikoin melkoisen ehdoton omissa pikku lokeroissaan, mutta jää kakkoseksi hevosmaailmalle. Enkä nyt tarkoita hevostalli.netissä turhan vahvasti näkyviä määrättyjä selviä henkisen terveyden ongelmia tai suoranaista surkean epäkohteliasta käytöstä. Eläimien kanssa puuhaavat ovat aina omituisia, ja mitä enemmän eläimiä on, niin sitä omituisemmiksi tullaan. Tai ollaan. Toki koirapuolellakin on hullunsa, mutta varsinkin harrastavalla ratsupuolella heitä tuntuu riittävän. Onneksi suurin osa on kuitenkin jollain mittarilla täysipäisiä. Tarkoitan lokeroitumisella suhdetta omaan harrastussceneen sekä tavalla hoitaa ja käsitellä eläimiä.

Jatka lukemista “Liikevirheistä hidastusta”

Heiluu ja huojuu

Viime torstain ratsastustunnin arviointi tulee hieman myöhässä. Kuten arvata saattaa, niin syyt ovat tutut. Tunnilla ei ilmaantunut mitään uutta, tallilla ei herännyt mitään maatamullistavia ajatuksia, tuntemuksia tai ihmettelyjä ja on ollut hiukan muuta tekemistä. Mutta hoidetaan päivitys nyt alta pois, niin saa pidettyä yllä määrätyn jatkuvuuden. Tai ainakin illuusion jatkuvuudesta. Otsikointi itse asiassa kertoo jo kaiken oleellisen eli vanhaa jo niin monta kertaa puitua linjaa jatketaan. Välillä tulee sellainen olo, että otsikoksi riittäisi “kts. edellinen postaus”.

Jatka lukemista “Heiluu ja huojuu”

Sikahelppoo

Rästitunti saatiin sitten hoidettua eilen alta pois. Nyt voin keskittyä täysillä tämän päiväiseen vakiotuntiin. Joopajoo. Minut oli sijoitettu itseäni vastaavaan seuraan, joten ratsastelin ala-astelaisten ponityttöjen kanssa. Juuri lukemaan oppineet shettiksillään ja minä, viisissäkymmenissä, suokkiruunan kanssa. Sanotaan vaikka näin, että minulle oli tunnin kovin vauhti. Naperot harjoittelivat ravia, volttia ja lopussa hieman laukannostoa. Nyt olisi vaarallisen maukas tilaisuus esittää närkästynyttä ja repiä ranteet auki, kun joutuu tuhlaamaan tunnin moiseen perusteiden perusteisiin – mutta se olisi aika kaukana totuudesta. Minulla ei olisi ollut mitään tekoa edistyneiden aikuisten tunnilla, sillä pikkulikat vetivät minua taidoissa ja oppimisessa aivan sen kuuluisan viisnollan edestä.

Jatka lukemista “Sikahelppoo”

Mustikkaa, kramppeja ja vakuutuksia

Satulaan suuntaa miehen tie, parin viikon tauon jäljiltä. Viime viikon tunti jäi väliin, koska laitoimme prioriteettilistalla superfoodien metsästyksen ykköseksi. Eli lähdimme mustikkaan. Marjanpoiminta ei ole suosikkipuuhaani, minulla ei riitä kärsivällisyys siihen. Sillä kertaa olin kuitenkin tyytyväinen, että ratsastus jäi väliin. Olimme nimittäin olleet mustikassa jo jokunen päivä aikaisemmin. Haimme kahteen pekkaan 25 litraa suomalaista superfoodia. Marjaa oli paljon ja se saatiin huomattavan pieneltä alueelta. Tarkoitti samalla sitä, että liikkua ei paljoa tarvinnut. Kun ei tarvitse liikkua, niin ollaan staattisessa kumarassa koko ajan. Minulla huusi selkä ja vasen lonkka hoosiannaa seuraavan päivänä. Pahinta oli kuitenkin marjastuksen jälkeisenä yönä iskenyt vasemman takajalan takareiden kramppi.

Jatka lukemista “Mustikkaa, kramppeja ja vakuutuksia”