Turhat neuvot

Minä olen kysellyt paljon ratsastamisen perusteista. Ja alkeista. Plus sitten vielä aivan rautalankaa kun ei siltikään tajua. Usein ymmärryksen puute johtuu siitä, että ei tajua terminologiaa. Tästä on ollut usein puhetta muuallakin, mutta aloittelijalle on aivan turha selittää yhtään mitään muodosta tai pohkeen eteen ajamisesta. Siinä on muotoa aivan riittämiin, että pysyy satulassa edes jossain asennossa ja pohkeen eteen menoon riittää, että pohkeet valuu satulavyön eteen.

Jatka lukemista “Turhat neuvot”

Käpymato

Kun olin Irlannissa koirien kanssa tekemisissä, niin kehitin einen perverssin kiinnostuksen harvinaisuuksiin suolistoloisien suhteen. Innostus oli suuri aina kun löysi jonkun uuden. Suolinkainen ei kiinnosta ketään. Koirilla ekinokokit olivat mielenkiintoisimpia, varsinkin kun niitä oli kahta eri laatua – sellainen punainen ja sitten sellainen aneemisen valkoinen. Hevosillakin on omat harvinaisuutensa loispuolella, jotka saavat innostumaan. Käpymato on sellainen. Harvinainen, ja aika harmiton.

Jatka lukemista “Käpymato”

Orgaaninen mineraali

Aina kun törmätään johonkin omituiseen ja ristiriitaiseen termiin, kuten vaikkapa orgaaninen mineraali, niin ollaan ns. luonnollisen hoidon tai ruokinnan ääressä. Valitettavasti uskomuspuoli on korvamerkinnyt luonnollisuuden täysin itselleen ja jos pyrkii minkälaiseen luonnollisuuteen tahansa, niin omituiset legendat ovat rasitteena. Olin kirjoittaa, että näiden uskomusten evoluutio on aina samanlainen, mutta ilmaisuna se olisi ollut aivan yhtä omituinen kuin vaikkapa otsikon orgaaninen mineraali. Uskomuksilla ei yleensä ole evoluutiota, kehitystä, vaan pitäisi oikeammin puhua tartuntareiteistä. Väitteet saavat alkuunsa 50- ja 60-luvun ihmisten elävän ravinnon teorioista – sen aikaista new age hömppää – josta ne on suoraan siirretty hevosiin, ja ovat viimeiseksi valuneet koiriin. Nykyään on nähtävissä suuntaus, että kissat raakaruokinnan myötä ovat saamassa osansa.

Jatka lukemista “Orgaaninen mineraali”

Lisää armeijaa

Kyselin aikaisemmin, että paljonkohan armeija hukkasi aikoinaan hevosia loukkaantumisten takia. Kun vanhoja videoita penkoo, niin tuntuu siltä, että on niitä mennyt. Mikä tuntuu sinällään aika hullulta, koska hevosen kasvattaminen vie aikaa, mutta ilmeisesti tuotantoa on kuitenkin riittänyt tuhlailuunkin.

Jatka lukemista “Lisää armeijaa”

Läski on lihasta

Koirissa ja hevosissa on yhtäläisyytensäkin. Kummatkin näyttäisivät olevan innokkaampia liikkumaan hieman nälkäisinä. Kummallakin eläinlajilla on myös ihmistä tehokkaampi tapa kasvattaa kuntoaan sekä myös puhdasta halua mennä vauhdilla huomattavasti vähemmällä perusliikunnan määrän nostamisella. Sitä kuumuutta korvien välissä ei nosta kaura eikä rasva, vaan säännöllinen liikkuminen. Hemmetin endorfiininarkkarit.

Jatka lukemista “Läski on lihasta”

Treve

Mainitsin edellisessä postauksessa kolmivuotiaan laukkatamma Treven. Suuri nimi Euroopassa tällä hetkellä – juossut viisi kisaa ja ottanut viisi voittoa. Jo 20-luvulla alkanut Prix de l’Arc de Triomphe on Euroopan kallein kilpailu, ja Treve vei sen nimiinsä melkoisen suvereenisti, vaikka yhdessä vaiheessa näytti siltä, että se saa ruuhkan takia maistaa tappion katkeraa kalkkia.

Jatka lukemista “Treve”

Ratsuväen riemua

Entisaikoina kaikki oli paremmin. Miehet olivat rautaa ja laivat puuta hiiohoi. Ratsuväki osasi ratsastaa, vaikkakin se perinne alkoi hiipumaan sen jälkeen kun puolalaiset yrittivät pärjätä puoliverisillään saksalaisia hyökkäysvaunuja vastaan. Hevosetkin olivat vahvempia ja terveempiä. Joten kaikki oli todellakin paremmin.

Jatka lukemista “Ratsuväen riemua”

Pillastunut liikenteessä

Satakunnan Kansa uutisoi säikähtäneestä hevosesta, joka oli painellut pitkin 8-tietä Porin suunnalla. Tuossa oli koossa kaikki katastrofin ainekset, aivan samalla tavalla kuin jos hirvi olisi mennyt vauhdilla liikenteen joukossa. Hevonen on samanlainen pakoeläin ja aivan yhtä arvaamaton, mutta painaa välillä enemmän kuin hirvi. Jossain määrin pidän pienenä ihmeenä, että liikenneonnettomuuksia hevosten kanssa ei tapahdu enempää.

Jatka lukemista “Pillastunut liikenteessä”