Mitoitusongelmia

DPD:n ja PostNordin ongelmat perustyössään, eli paketin toimittamisessa vastaanottajalle, ovat melkoisen yleisiä. Ilmeisesti eräällä tapaa talon tapa, ainakin jos luotan saamaani palautteeseen. Toisella yrittämällä paketti tuli ongelmitta perille, ja minulla oli ihan mukava juttutuokio kuskin kanssa. Pölistiin poneista ja koirista. Ei se yllätys ollut. Vaikka osalla kuskeista onkin ilmiselviä ongelmia kohdata asiakas livenä, päätellen ninjatason pakoilusta, niin silti suurin osa on ihmisinä ihan tavallisia. Ongelma onkin PostNordin yrityskulttuurissa.

Jatka lukemista “Mitoitusongelmia”

Multimaksun autuus

Nykyinen vakioinhokkiaiheeni on suomalaisten haluttomuus myydä. Vingutaan, että bisnes ei vedä ja talous on kehnoa, mutta asiakkaiden ei edes haluta pääsevän eroon rahoistaan. Tai se pyritään tekemään niin, että asiakas takuuvarmasti kokee tulleensa pissityksi silmään ja nilkoille. Asiakas ei ole aina oikeassa, mutta se, että asiakkaita ei edes haluta, on vielä kestämättömämpää.

Jatka lukemista “Multimaksun autuus”

Pyhä jysäys

Olen ollut kohtuullisen ylpeä siitä, että en ole koskaan tipahtanut hevosen selästä. Tosin ratsastusura on sen verran lyhyt, ja ollut niin hevosten kuin ympäristönkin suhteen jokseenkin turvattu, että putoaminen ei ole kuitenkaan ole ollut aidosti edes vaihtoehto. Toki minä sen tiedän ja ymmärrän, mutta silti aiheella on kiva elvistellä. Nyt olo on kuin turpiin ottaneella ja selkään ja kylkiin sattuu sekä takaraivoa jomottaa. Virallisen statistiikan mukaan hevonen otti irtopisteen minua vastaan ja olen tipahtanut kenttään. Subjektiivisessa maailmassani, koska moisesta ei ole valokuvatodisteita, enkä tapahtunutta muista, niin it never happened – en ole koskaan pudonnut hevosen selästä.

Jatka lukemista “Pyhä jysäys”

Eräs keskustelu

Oppiminen kyselemisen kautta on toimiva tapa omaksua uutta. Haalii yhden detaljin täältä tai toisen sivujuonteen tuolta ja ajan myötä pisteet alkavat hahmottua kokonaiskuvaksi. Annan esimerkin yhdestä minun ja Minnan välisestä kysy,ys/vastaus-ketjusta ja miten johtopäätös on täydellisen selviö, kun viimeinenkin piste löytyy ja viivat yhdistetään.

Jatka lukemista “Eräs keskustelu”

Actionkamera satulavyössä

Omassa ratsastuksessa videosta on ollut paljon hyötyä. Selvittää missä on vikaa, vaikka ei autakaan ratkaisun toteuttamisessa. Ongelma on vain siinä, että täytyisi aina olla joku kuvaamassa. Mietin action-kameraa jossain vaiheessa, mutta eihän se mitään auta. Hevosen keikkuva pää ja vaihtuvvat maisemat ovat ihan viihdyttäviä, kerran tai kaksi. Mutta ei se ryhdistä tai jalkojen asennosta paljoakaan kerro.

Jatka lukemista “Actionkamera satulavyössä”

Päivä 1

Kokemus kertyy ajan myötä. Nyt on historiaa hevosen omistajana (huomaa: hevonen, ei poni; perheen väsynyt inside-joke) kokonainen päivä. Tai oikeammin kolmatta päivää tätä kirjoitettaessa, mutta aika on suhteellinen käsite. Kun polle muutti 16.6. aamupäivällä, niin day 1 on silloin 18.6. aamulla, koska takana on yksi täysi päivä. Ei pelkoa – maanantaihin mennessä sekoan laskuissa.

Jatka lukemista “Päivä 1”

Uusi poni

Jokainen, joka on on naamakirjatuttu tai seuraa minua, ei ole voinut välttyä tiedolta, että minulle oli tulossa hevonen. En minä siitä ihan joulukalenterin ja aamukamman yhteenliittymää tehnyt, mutta ei se paljon vajaaksikaan jäänyt. Kaipa ikä on tehnyt tehtävänsä, jolloin maailmassa on harvempi asia, josta jaksaa innostua – mutta nyt jaksoi.

Jatka lukemista “Uusi poni”

Huoleton on hevoseton mies

Ei minulla ole hevosta, joten ei ole huoltakaan. Stressi on kuitenkin moottori, joka pitää ihmisen liikkeessä ja mielen virkeänä, niin päätin haluta moisen huolenaiheen. Tai oikeammin, toteuttaa halun. Minä olen jo pidempään halunnut uutta hevosta, mutta siihen ei ole oikein ole ollut mahdollisuuksia. Nyt moinen mahdollisuus avautui. Tiedän, että useampikin huokaisee kitkerästi syvään, koska ei ole mikään salaisuus, että ylipäätään hevoshistoriani on lyhyt, ohut ja kevyt, joten en minä pitkään ole joutunut hevosetonta elämää kärsimään. Mutta hei, se on aivan teidän ongelmanne. Minun ongelmani on ratkeamassa. Ehkä.

Jatka lukemista “Huoleton on hevoseton mies”