Aita-arkea

Jätin ratsastustunnin väliin tällä viikolla. Suurin syy oli pieni hoppu saada toinen tallipaikka kuntoon, sillä uuden asukin pitäisi saapua sunnuntaina – siis huomenna. Mutta koen tarvitsevani myös pienen hengähdystauon. Homma ei toimi, joten nollaus on paikallaan. Lisäksi saan hieman lisäaikaa yrittää saada kroppa kuntoon. Minna ehdotti vaihtoehdoksi valjastuksen ja ajamisen alkeiden opettelua, eikä se välttämättä olisi ollenkaan huono idea. Siis ohessa, ei ratsastusta korvaavana. Pitäisi varmaan löytää siihenkin jostain aikaa, päivien lyhyys alkaa olla rajoittava tekijä.

Hivenen ajo-opettelua ehkä hidastaa myös shettikselle sopivien varusteiden puute ja vähyys. Mutta tuohon tullee jonkinlainen muutos. Lisäksi uusi tulokas tullaan opettamaan myös ajolle, joten enköhän minä opi siinä ohessa myös jotain.

Meillä pääsee tallista isompaan hiekkatarhaan. Oli ennen koirien tarhana, mutta nyt se on siirretty hevoskäyttöön. Aivan alunperin se oli tosin hevosilla sekin, mutta se ole ennen minun aikaani ja lämpöisille, joten moista ei lasketa. Koska siinä on ollut hevosia, niin se on verkkoaidattu. Hieman kallis ratkaisu hevosille, mutta muutoin toimiva. Tai ainakin luulin niin kauan kunnes tuo ponin retku alkoi hinkkaamaan ja rapsuttelemaan itseään aitaa ja tolppia vastaan. Ei sitä mitkään aidat kestä.

Ratkaisu oli helppo ja selvä. Vedetään sähköt. Oikaisin vinoon nojatut tolpat ja kuopalle painetut verkot. Naputtelin eristeet kiinni. Vein sähköpaimenesta syöttöjohdon ja kaivoin maadoituksen maihin. Ollin piuha seinään ja johan loppuu aitoihin nojailu. Paitsi että ei loppunut. Paimenen merkkivalo ei vilkkunut eikä nakutusta kuulunut. Mennyt jossain vaiheessa vuosien saatossa rikki, vaikka ei ole edes ollut käytössä. Sellaista sattuu, ja kun sattuu, niin vituttaa.

Nopealla googletuksella ja entisillä radio- ja tv-asentajan taidoilla sain hyvinkin nopeasti hahmotettua pari potentiaalista vikapaikkaa – varmuuteen vaadittaisiin vähintään yleismittari, jota minulle ei ole. Osien hankkiminen maksaisi luokkaa ehkä satasen verran ja meillä toimiva pienempi uusi sähköpaimen maksaa suunnilleen saman. Ei siis mitään järkeä korjata.

Niin kauan kun uutta ei ole ostettuna eikä vanhaa korjattuna, niin sama meno jatkuu. Aitoihin nojataan, niitä kuopitaan ja persettä rapsutellaan. Oiotut tolpat ovat vinossa taas. Kaupan päälle Ronjan perkele piti hauskaa sähkölankojen kanssa. Taisi kostaa niille kaikki menneet, tulevat ja odotettavat ilkeät hetket. Se ottaa langasta kiinni, tiukka tapporavistus ja kova veto. Narut irti eristeistä ja leviäksi tarhaan. Hiukan tallomista päälle.

On aina yhtä suuri nautinto tehdä hyödyllistä työtä ja nähdä kätten jälki valmiina. Jopa silloin kun se ei toimi ja rikotaan saman tien.

Perkeleen elukka. Saako ponista hyvät pihviainekset?

Silti verkkoratkaisu on toimiva meillä, varsinkin kun alin metrin verran on tehty lisäksi tihennetyllä. Estää riittävän tehokkaasti koirien ja ponin seurusteluyritykset. Tosin koirat ulkoilevat kuonokopilla, ne ovat jo tottuneet poniin ja poni on enemmän kiinnostunut koirista kuin koirat siitä, mutta verkko välissä estää tai ainakin laskee reilusti vahinkomahdollisuutta.

Mietin vain sitä, että kun Ronjalla ei ilmiselvästi ole mitään kunnioitusta aitoja kohtaan, niin kuinka hyvin tulee toimimaan pelkkä lanka laitumella? Seuraava projekti (talvi, älä pidä kiirettä) on ehkä puolen hehtaarin laitumen aitaaminen ja se tehdään pelkällä sähköllä. Koko alue itsessään on suljettu verkolla, mutta sitä on rajattava – hevosilla ei kuitenkaan ole mitään asiaa kaivolle eikä kasvimaalle. Jos sähkö mistä tahansa syystä katkeaa, niin eihän niitä mikään siellä pidä, jos lankaa kohtaan ei ole kunnioitusta ja pelkoa. Taattua kuitenkin on, että jossain vaiheessa jostain syystä sähkö taatusti katkeaa. Aika näyttää.

Tosin tässä on taasen yksi kohta, joka kertoo hevostuntemuksestani. Onko hevosilla tarvetta häipyä laitumeltaan, jos siellä on syömistä? Entä kun kasvukausi on loppu ja kaikki syötäväksi kelpaava on kuollut tai tallottu? Kuinka suuri tarve silloin on häipyä ja laajentaa reviiriä? En myöskään tiedä mikä on Minnan näkemys siitä kuinka paljon niitä pidetään isommalla laitumella ja kuinka paljon hiekalla.

Tein muuten sähköpaimenasennuksessani pari mahdollista virhettä. Kumpikaan ei haittaa hiekka-tarhassa, koska metrejä ei kuitenkaan tule päättömästi, mutta saattaa vaikuttaa kun aidattavaa tulee enemmän. Tein syöttöjohdon vanhasta nelilankaisesta puhelinkaapelista – sellainen sattui kierimään jaloissa. En miettinyt asiaa yhtään sen enempää. Telekaapeli on tehty matalille jännitteille, eikä siinä ole suojausta sen enempää. “Tavallinen” sähköjohtokin on suojattu läpilyönnissä muistaakseni 700 volttiin saakka, Sähköpaimenen pulssi on jotain 5000 – 10 000 volttia ja se tulee aivan iloisesti läpi telekaapelista kuin sähköjohdostakin. Käytännössä tilanne on siis sama kuin sähkölankaa vastaan makaisi koko matkalta märkää heinää. Jos vehkeessä on riittävästi potkua, niin syöttö riittää aitoihin asti, mutta pienemmillä ja tehottomimmilla? Toinen virhe saattoi olla maadoitus. tein sen parilla metrillä paksua kuparia, mutta kuoppasin kiepin kuivaan hiekkaan. Riittänee taas kerran lyhyillä matkoilla ja kun paimen on lähellä aitaa, mutta kuinka käynee matkan pidetessä.

Tätä se on kaupunkilainen maalaistuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *