Hansikkaita ja hevosenkenkiä

Photo 10.6.2013 21.42.43 (HDR)
Toimivat ratsastushansikkaat eivät ole kalliit, mutta eivät silloin pitkäikäisetkään

Viikon paussi ratsastamisessa tuntui oudolta. Paljon pidemmältä kuin viikko. Tai tuleehan siitä puolitoista viikkoa kun laskee satulasta satulaan. Vakioruunani oli saanut uudet kengät, ja minulle oli uudet hansikkaat, joten oli lupa odottaa menestystä. Ratsastushan on välineurheilua. Ja nyt oli välineet viimeisen päälle: 2,50€ Hong Kongista.  Jekku oli outo. Se ei tehnyt normaaleja harjaukseen ja satulointiin kuuluvia temppujaan. Kuten töniä, vääntää nenästä, livahtaa ovesta tai varastaa housuja jalasta. Se oli kuin ihmisen mieli. Hyvä ettei laittanut itse satulaakin. Se jopa veti vatsaansa sisään kun kiristin vöitä. Suitsiin se sukelsi. En tiedä kauanko se oli ollut levossa, mutta hyvin mielin se kentälle lähti. Tuntui hyvältä.

Tunti oli perusasioiden tahkoamista. Ensin laukan nostoa kentän pitkällä suoralla myötä- ja vastalaukkana, sitten laukkaympyrä, jossa oli kaksi puomia. Sitäkin tehtiin kumpaankin suuntaan. Opin uuden asian. Se, että minulla on uudet hanskaat, ei auta laukoissa. Ei hevosen uudet kengätkään. Eli aika pieleen meni.

Fiilikset laantuivat jo siinä vaiheessa, kun hyppäsin selkään. Satula tuntui oudolta takapuolen alla, ei ollenkaan hyvältä. Plus aivan kuin se olisi ollut vino, einen kallellaan. Olen aivan varma, että se ei muuttanut asentoa kun kipusin kyytiin. Jalustimien pituus ei vaihteeksi tuntunut hyvältä millään mitalla – muutin niitä kolmeen kertaan. Vanha ja niin tuttu ongelma tuli taas vastaan, en saanut jalkojani mihinkään järkevään asentoon. Minä en todellakaan tarvitse kannuksia, sillä en niillä mitään tekisikään. Minulla on jalat niin paljon alle hevosen vatsalinjan.

Vanhat tutut ongelmat näkyivät vanhalla tutulla tavalla ratsastamisessakin. Ravi menee jo kohtuullisen hyvin, eikä keventäminenkään ole uskoakseni sieltä karseimmasta päästä. Lakkasin nimittäin jo aikoja sitten murehtimasta minkä jalan mukaan pitäisi lähteä satulasta ja annan hevosen heittää minut ylös. Koska en useimmiten läjähdä takaisin satulaan, niin kaipa se on siinä. Mutta niissä epätoivoisissa laukan nostoissa sitten menikin pieleen oikein urakalla. Ja kun heppa nousi enemmänkin vain raviin, niin silloin hajosi koko pakka.

Ulompi pohje siirtyy hivenen taakse ja sisempi eteen. Hevosen asettaminen ja sitten vaan pohkeella laukkaan. Ja ylläpidetään se laukka sisäpohkeen avulla. Ja kun laukka vaihdetaan, niin jalat vaihtavat paikkaansa. Helppoa kuin heinänteko. Paitsi että minä yritin tehdä heinää vinolla ja tylsällä viikatteella.

Kun yritin miettiä missä jalat ovat, niin kädet lähtivät vaeltamaan, yleensä ylös. Kun keskityin käsiin, niin jalat heiluivat kuin… no heiluivat. Pohkeen käyttö ei onnistu, koska en yksinkertaisesti saa jalkaan sellaista voimaa, että se perhanan muuli heräisi. Ja siksi toiseksi minulla meni jalka niin paljon eteen, että enemmältikin potkin heporukkaa etujalkoihin. Istunta oli kokonaisuutena aivan kadoksissa.

Ne kerrat, kun sain sen hetkeksi laukkaan, niin se teki sen kylläkin itse turhautuessaan ratsastajan kädettömyyteen.

Tiedän, että tämä on selittelyä, mutta kun kaikilla muilla on kantapäät jossain kyljen alaosan paikkeilla, niin minulla siellä on pohkeiden yläpää. Minä tarvitsen isomman hevosen. Suomeksi: ratsastaminen on kääpiöiden laji ja sen takia naisratsastajien keskimitta lienee jossain 160 paikkeilla.

Seuraavaksi – kaiken muun lisäksi – pitäisi alkaa keskittymään siihen, että hevosen pää kääntyy minun pääni mukaan, ja omaa päätä käännetään vain sen mukaan mitä hevosen asettaminen ja kääntyminen vaatii.

Laukkaympyrän puomit? Ei jutella niistä. Meni kevennykset niiden kohdalla äitiinsä, kun yritin keskittyä saamaan hevosen laukkaan.

Minna menee keskiviikkona pidemmälle maastolenkille. Menevät kuulemma lujaa. Minä en pääse mukaan, ehkä parin viikon kuluttua kun kuntoni on riittävä. Se oli minusta omituinen perustelu, koska minä olen tuntien jälkeen vähiten väsynyt koko tallilla. Minulla ei ole jalkojen lihaksetkaan olleet aikoihin kipeät. Minua kylläkin opastettiin jälkeenpäin, että kyse ei ole niinkään fyysisestä kunnosta, vaan omasta jännittämisestä. Niin kai sitten, jos minua viisaammat niin sanovat. Suurempana ongelmana minä pidän kuitenkin sitä, että laukkamaastossa ratsastaja, joka ei saa hevostaan laukkaan, on aika turha.

Tunnin jälkeen minun allani ollut pääsi suihkuun ja siitä sitten toisen ruunan kanssa ruoholle. Kun riimun sai irti, niin siinä vaiheessa pollesta löytyi laukkavaihdekin. Kiva sitä oli katsella, voisi olla kiva joskus kokeilla moista selästäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *