HeA ja käyttöön sekä näyttöön

20130821-untitled-013Meillä on katseltu pidempään hevosten myynti-ilmoituksia sillä silmällä. En minä ole, mutta perheen toinen täysivaltainen kylläkin. Ei minulle hevosta katsota, koska haluttu kokoluokka olisi liian suuri muille, mutta matalampi tapaus menisi niin äidille kuin tyttärellekin. Fyysiset kokoerot perheessä aiheuttavat aina ongelmia. Ylähyllyille ei saa laittaa mitään, koska pituusvammaiset eivät ylety. Luojan kiitos meillä ei kuitenkaan ole päätöntä painoeroa, koska silloin pitäisi sijoittaa kahteen eri patjaankin. Mutta samat hevoset eivät käy meille kaikille.

Meillä ei ole suurtakaan kokemusta hevoskaupoista. Siis omakohtaista kokemusta. Minä en tietenkään ole hajullakaan muuta kuin Peteliuksen ja Kallialan sketsien kautta ja mitä muilta on kuullut. Minnakin on ravitaustallaan kasvattanut enemmän varsoja kuin ostanut, mutta hänellä on sentään joku haju pahimmista kompastuskivistä.

Muutama asia minua on jäänyt ihmetyttämään.

Ensimmäinen on rouvasihmisten loppuiän kotien metsästykset jollekin yli 20 vuotta vanhalle puskaratsulleen. Sivuehdot ovat tiukat. Eteenpäin myyminen on kielletty. Vaatimukset rehun ja tallin suhteen ovat kovat. Varsinkin liikkumisen ja rasituksen laadun suhteen tulee tiukat määräykset. Parhaimpana heille on jätettävä tapaamisoikeus ja mahdollisuus perua – ilman maksupalautusta – kauppa koska haluavat ja varsinkin jos jotain tehdään vastoin heidän tahtoaan. Hinta on yleensä parasta kirppuoriajattelua: koska itse on maksanut siitä vuosikymmen aikaisemmin paljon, ja koska se on ratsastettu loppuun niveliltään loppuun, saatu kutomaan stressin ja laiskuuden myötä tai sairastutettu metaboliseen oireyhtymään väärän ruokinnan, ylipainon tai kehnon liikuttamisen takia, niin siitä on myös saatava kova hinta. Hitot sellaisesta kuin nykyarvo, koska kaverin ja ystävän hintaa ei voida rahassa mitata – paitsi ostajan kukkarosta.

Toisaalta ymmärrän idean tuossa takana. Vanhalle hevoselle halutaan järjestää rauhallinen eläkeläiskoti. Mutta jos ostaja onkin renki, niin eikö silloin olisi syytä harkita tallipaikan vuokraamista jostain ja hoidosta maksamista, niin olisi varaa vaatiakin jotain – varsinkin niitä tapaamisia hevosen kanssa.

Mutta muutoin pidän moista yhtenä pahimmista esimerkeistä kaksinaismoralismista hevosmaailmassa. Rouvat eivät kuitenkaan itse ole valmiit panostamaan pitkän palvelusuran tehneeseen ratsukaveriinsa, vaan dumppaavat sen hyödyttömänä jaloistaan sälyttäen työn jonkun muun harteille.

Rouvamuodon käyttö ei ole merkki sovinismista. En vaan ole koskaan törmännyt moisiin vaatimuksiin miesten suunnalta. Ehkä se, että harrastuksekseen ratsastavista luokkaa 97 % on naisia näkyy kuitenkin jossain.

Jobbarit ovat aivan oma lukunsa. Ostetaan Viron puolelta tonnilla juuri ratsutettu viisivuotias ja lauttamatkan aikana sen hinta nousee vähintään viidestä kymmeneen tonniin ja osaamistaso on minimissään heA ja re 120 senttiä. Ansioton arvonnousu on hieno käsite.

En muutenkaan ymmärrä hevosten osaamisen tasoa mainoksissa. Ne ovat aina heA. Tosin ei ole kilpailtu kuin enintään kerran kokeiltu helppoa C:tä ja sieltäkin tuli aika vaatimattomat prosentit, mutta silti hevonen osaa ja hallitsee helpon A:n. Palvelus/näyttelykoirapuolella oli aikoinaan ilmaisu “käyttöön ja näyttöön”. Koira sopi siis aivan mihin tahansa. Enää pitkiin aikoihin moista ilmaisua ei ole kukaan kasvattaja käyttänyt, jos mielii säilyttää edes hitusen uskottavuudestaan. Hevosen osaamistaso heA on aivan samanlainen myynti-ilmaisu, joka ei pidä paikkaansa ja… no, ei vaan pidä paikkaansa.

Näitä ihmettelyn aiheita näyttääkin tulevan enemmän kuin vain aloituksessa mainostettu muutama. Koska Suomi on täynnä jumalattoman osaavia ratsastajia, ja koska käytännössä jokainen ratsu osaa helpon A:n, niin miksi helpon A:n ja vaativampien luokkien ratsukoita on kuitenkin kohtuullisen vähän (lähde: hevostalli.netin eräs kysymys. Disclaimer: en tiedä pitääkö väite paikkaansa miltään osin)

Mutta mitä pitäisi ajatella, kun ilmoituksessa sanotaan hevosen olevan heC. Jos kerta pienen markkinoinnillisen liioittelun nimissä juuri ratsutettu nuori hevonen, tai tarpeeksi laiska ja riittävästi hommaansa leipiintynyt poni, joka ei heitä kuskia ensikättelyssä maahan, on aina helppoa A -tasoinen, niin silloinhan heC on täysi katastrofi. Kehnompi kuin puska Ö. Näin voi olla, mutta luultavammin kyseessä on rehellisempi arvio, jolloin moinen saattaisi olla sopivampi vaihtoehto ostokseksi. Tai sitten kyseessä on vanha ravuri, joka ei suostu laukkaamaan, eikä siksi pääse luokissa ylemmäs. Tai sitä ei ole edes koskaan asianmukaisesti opetettu ratsastukseen.

Luotto on siis tärkein työkalu hevoskaupoissa, mutta käytetyn auton myynti on tuhonnut montakin hyvää kaverisuhdetta. Se on kuitenkin varma, että jos hevonen on terve, ei aivan ikäloppu ja aidosti heA, niin ei sitä foorumeilla ja palstoilla tarvitse myydä – se löytää ostajansa puskaradion kautta.

Meillä törmättiin yhden vanhemman ponin myynti-ilmoitukseen (ei kuvassa oleva). Sopivan kokoinen ja oloinen Monalle, ensimmäiseksi poniksi. Hintakin oli kuulemma kohtuullinen, vaikka minua kohtuullisenkin korkeus hiukan järkytti – eihän meidän autokaan ole yhtä kallis. Kauppa oli viittä vaille valmis, kun alkoikin ilmestyä omituisia asioita. Jos elämä ja varsinkin koiraelämä on jotain opettanut, niin jos asioiden summa alkaa vaivaamaan, niin on parempi perääntyä.

Ponin myyjä ei ollut omistaja, vaan omistajana kaveri. Poni on ollut aikoinaan tuntityössä, jossa sitä on avitettu raipalla liikaa, jonka takia raippaa ei voi käyttää. Se vierastaa vieraita ihmisiä ja varsinkin miehiä. Se on ollut terapiaratsuna keskustelusta riippuen muutamasta kuukaudesta vuoteen. Sitä ei tarvitse tulla koeratsastamaan lapsen toimesta, koska se tulee hyvin toimeen vieraiden lasten kanssa, koska se tulee toimeen myyjän lasten kanssa – jolloin selviääkin, että poni onkin ollut myyjällä, ei siis omistajalla, jo jonkun kuukauden. Ja tietysti tämäkin oli heA tasoinen, tai ainakin heB.

Tässä vaiheessa minun intoni laimeni. Kaikki tietävät minun hevostietämykseni, mutta kaksi asiaa särähti. Ensimmäinen on, että ei meille osteta halvempaa autoakaan ilman koeajoa. Ja eikö se muka kouluvuosiensa aikana tottunut vieraisiin ihmisiin?

Minna kyseenalaisti pari seikkaa lisää. Jos ponilla ei voi käyttää raippaa, niin millä sitä kannustetaan liikkumaan, jos/kun se on laiska? Samaan liittyen – jos se on ollut pidempään terapiaratsuna, niin se kunto on romahtanut sinä aikana ja vanhemman ponin kunnon nostaminen sille tasolle, että sillä voidaan alkaa ratsastamaan, on työlästä; varsin työlästä jos raippa on nounou. Se, että nykyisen asuinpaikan omat lapset pärjäävät sen kanssa ei todellakaan ole tae siitä, että vieras lapsi ei olisi ongelma. Kun vielä selvää vastausta ei tullut siihen, että miksi myyjä ei myy, niin homma raukesi.

Uhrattiin vaan turhan paljon aikaa ja vaivaa hyvin muotoillun myynti-ilmon takia, joka ei sitten ihan pitänytkään paikkaansa. Tai piti se – osa vaan jätettiin kertomatta.

Minna on nyt etelänaapurissa katselemassa hevosia. Minä jännään täällä, että tuleeko paluukuormassa täysi laumallinen kesyttömiä mustangeja – vai “vain” repullinen uusi kokemuksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *