Horse Fair 2014

Kävimme GoExpo messuilla viime viikonloppuna. Sunnuntaina tarkemmin sanoen. Kuten aina, niin meitä ei niinkään kiinnostanut fitness, pyöräily tai palloilut, vaan sinne mentiin katsomaan hevosia. Kamerat olisivat olleet myös kiinnostavia, mutta koska olen kehno ikkunaostoksissa ja uusi kalusto on ulkopuolella taloudellisten arkirealiteettien, niin jätin kiusaamatta itseäni.

Mietin pari päivää kirjoitanko tätä merkintää ollenkaan. Olen lueskellut muiden blogien antia messuista ja jokainen on ollut erinomaisen innostunut tapahtumasta. Minä en ollut ja ajattelinkin josko jättäisi sosiaalisen aspektin kokemusten jakamisessa väliin. Mutta menkööt.

Eläinmessut ovat tekemässä hiljaista kuolemaa. Kävijöitä varmasti riittää, mutta viime vuoteenkin verrattuna nyt pääsi kulkemaan väljästi. Kuukauden kuluttua on mm. lemmikkimessut, ja siellä tulee olemaan tungosta. Se ei kuitenkaan tule johtumaan koirista, kaneista ja muista niihin liittyvistä aktiviteeteista, vaan koska siellä on samaan aikaan naperotarjontaa – vauvavankkurit tulevat tukkimaan kaikki kulkutiet.

Myyntitarjonta vähenee entisestään. Nyt puuttuivat käytännössä kaikki rehukauppiaat. Viime vuonna myytiin mitä erilaisempia kuivikeratkaisuja jotka nurkassa – ne puuttuivat täysin. Satulakauppiaita ei ollut ollenkaan. Vaatetarjonta oli erittäin vähäistä. Toki paikalla olivat kaikki isot yritykset, mutta ne olivat rahdanneet paikalle vain pientä sälää. Jos ajatteli metsästävänsä messuilta uudet saappaat, kengät tai edes kypärän, niin aikaansa oli tuhlaamassa – ainakin sillä valikoimalla ja hinnoilla.

Pikkutyttöjen sälä loisti poissaolollaan. Toki myynnissä oli söpöä pinkkiä raippaa ja leluhevosia, mutta ne saa ostettua suunnilleen samalla hinnalla ja samalla tarjonnalla millä tahansa Hööksin tai Horzen käyntireissulla – tai netistä, jos ei asu noiden kahden markkina-alueella. Sen tiedän, että melkoinen osa ainakin Eteläisen Suomen poneista saivat uudet riimut ja köydet, ja jokainen samanlaisen. Muistaakseni Hevarilla oli hyvä tarjous niillä ja kauppa näytti vetävän. Sen sijaan loimia oli aika turha metsästää, vaikka muutamalla olikin niistä kivat tarjoukset – vaihtoehtoja oli vain suunnattoman vähän.

Jos elää aika-ajatusta, että messuilta saa metsästettyä hyviä tarjouksia, niin tuota näkemystä kannattaa tarkentaa. Pääosin tarjouksia ei ollut, tai ne olivat pseudo-tarjouksia. Ja mikä poikkeuksellista, niin sunnuntaina messujen sulkeutuessa myyjät eivät romauttaneet hintojaan, vaan kantoivat mieluummin myytävät tavarat takaisin autoihinsa ja varastoihinsa.

En tiedä johtuuko myyntipaikkojen väheneminen messujen hinnoittelusta, joka tekee myyntiponnisteluista varsin haasteellista, vai eivätkö ihmiset vain osta. Mutta pelkillä eläinesittelyillä ei kävijöitä haalita paikalle. Messujen kannattaisi myös miettiä miten mahdollistaa kävijöille pikkupussukoita suurempien tavaroiden ostaminen. Niiden rahtaaminen on käytännössä mahdotonta pitkin poikin messualuetta. Autolle niitä ei saa ja säilytyspaikkaa ei löydy.

Muu hevostarjonta oli toki kohtuullisen laajaa. Lauantain tarjonnasta olisi kiinnostanut vikellys, koska poliisihevosten esitykset ovat jo tuttuja. Mutta koska lähdimme nimenomaan katsomaan lännenratsastuksen reining-kisoja, niin sunnuntaiksi hops pomppaa Helsingin messukeskukseen.

Tiedän, että video ei tee oikeutta suomalaisille, koska pätkä on maailman huipusta. Mutta antaa kuvan siitä mitä reining on. Kannatta muuten ottaa äänet pois, jenkkien ulvonta ja jodlaus on ylitsepääsemättömän ärsyttävää.

En tiedä millä kriteereillä reining-ratsukot olivat valittu tai pyydetty paikalle, mutta… Kohteliaasti sanottuna olin pettynyt. Epäkohteliaampi ilmaisu on vittuuntunut, tunsin itseni jopa jossain määrin petetyksi. Enkä tarkoita sitä, että reiningin näyttävintä liikettä eli sliding stopia ei voitu esitellä ratsastusalustasta johtuen – ymmärrän sen täysin. Tarkoitan sitä, että en juuri nyt usko yhdenkään kilpailleen hevosen edes pystyvän sliding stopiin.

Olen pahoillani, jos joku osallistujista pahoittaa nyt mielensä, mutta jos tullaan esittelemään lajia yleisölle, niin perusvaatimus on, että edes hevoset osaavat hommansa. Ei minua kiinnosta jos siellä on joukossa varsoja, jotka eivät osaa. En minä halua analysoida ja ymmärtää miksi hommat eivät menneet putkeen ja hevoset kiukuttelivat tai olivat muuten vaan yhteistyökyvyttömällä tuulella. Minua kiinnosti vain nähdä hyvää kotimaista reiningiä.

Nyt näin vain huonoa, ja oikein hemmetin tylsää.

Pikku vinkki western-porukoille. Yrittäkää saada hommaan vähän vauhtia. Se, että spinnataan jotenkuten hevosen kanssa muutama kierros ja sitten pysähdytään minuutiksi korjaamaan istuntaa, ei vain näytä hyvältä.

Sitten on muutamia täysin epäoleellisia pikkujuttuja, jotka liittyvät lajiin, eikä niitä voi ilmeisesti muuttaa. Mutta kertokaa minulle miten selitän 8-vuotiaalle miksi lännenratsastajat eivät käytä kypärää? Oma sisäinen reaktioni oli, enkä päästänyt sitä suustani kovalla äänellä ja varsinkaan lapsen kuullen, että onko tuo laji sallittua vain pellepuvuissa… Anteeksi taas kerran, sillä tiedän, että pukeutumiseen on kiinnitetty huomiota ja ison meren tuolla puolen käytetään vielä enemmän kiiltoa, välkettä, paljettia ja karnevaalitunnelmaa vaatteissa. Silti moinen ei ole minun juttuni.

Reiningin ratsastusasento on koominen. Vapaa käsi koukussa ja ohjia pitävä suorana vaakatasossa hevosen pään päällä. Taas kerran anteeksi, mutta olen vakuuttunut, että jos joku tekisi aitoa lännentyötä tuolla tyylillä, niin ratsastaja a) tarvitsisi osaavan kiropraktikon apua päivän työrupeaman jälkeen, ja b) olisi työkyvyttömyyseläkkeellä viikon kuluttua.

Kyllä, silti jokainen reiningiä esitelleistä osasi ratsastaa paremmin kuin minä koskaan. Ei ne hevoset silti olleet ihan puhtaita käännöksissä.

Estekilpailu oli estekilpailu, eipä siinä sen enempää. Ahdas areena oli mielenkiintoinen ratkaisu, mutta hyvin ratsastajat ja hevoset sen selvittivät. Paul Argus etelänaapurista oli oma suosikki ja johtui aivan pelkästään siitä, että Aapomme tuli Suomeen hänen kyydissään. No, omalta kohdaltani mukana oli myös hieman seksistisempikin suhtautuminen – hän oli ainoa mies joukossa.

20140309-horsefair2014-033Niin tai näin, niin pidin Paulin tavasta ratsastaa. Hän oli paljon eleettömämpi kuin muut, sekä “tukevimmin” selässä niin hyppyyn lähdettäessä kuin alas tultaessakin.

Kiinnostaisi tietää paljonko tuosta estekilpailusta maksettiin. En usko, että yksikään lähti tuohon kilpailuun pelkästä kilpailuvietistä.

Kun tulimme messuille, niin valjakkokilpailuun suhtauduttiin asenteella ihan-kiva-mutta-ei-kiinnosta. Olin täydellisen totaalisen väärässä. Tiedän kärrykisoista niin vähän, että en pysty arvioimaan sitä, mutta sitä oli kiva seurata. Vauhtia riitti ja tahti oli hyvä. Säännöt olivat selkeät. Kyseessä on ilmiselvästi vauhtilaji, jolle (jostain syystä) YouTube-videot eivät tee oikeutta, vaan se on nähtävä livenä.

Oikea termi lienee tarkkuusajo, ja Helsingin rata oli minun silmiini haastavampi kuin tässä esitelty.

Minulle valjakot olivat se tekijä, joka pelasti messut.

Toki esiteltävät hevoset oli myös kierrettävä. Ja kuten aina, niin suurin osa hevosista toivoi olevansa jossain aivan muualla. Ymmärrän hyvin, sillä moisen täytyy olla niille henkisesti erittäin raskasta. Muutama sen sijaan oli omassa elementissään. Aasit, connemara ja shire esittivät parastaan. Varsinkin shire. Toki se oli varsatamma, muistaakseni kolmevuotias, joten moinen innostuu muutenkin helposti, mutta sillä oli hauskaa ihmisten kanssa. Käytti törkeän hienosti mahtavaa ulottuvuuttaan hyväkseen tsekatessaan onko ihmisillä syötävää tai voiko ihmistä syödä.

Rotuesittelijät – yksi nöyrä pyyntö. Olkaa enemmän aktiivisia, älkää reaktiivisia. Yllättävää, tai sitten ei, että juurikin seurustelevien hevosten kohdalla sai helpoimmin juttua aikaiseksi. Myös arabin kohdalla saatiin kontaktia ilman, että piti lassota joku kiinni. Sen sijaan niiden kauimmaisen seinän kohdalle piilotettujen muiden itämaisten kohdalla oli täysin turha saada kontaktia. Sama juttu amerikkalaisten rotujen kohdalla. On tietysti hienoa, että rekvisiitta on kohdallaan stetsoneita myöten, mutta vaeltelu (mukamas?) kiireisen näköisenä ei herätä intoa kysellä rodusta,

Tuo aktiivisuus muuten koskee myös myyjiäkin. Ei siellä monikaan myynyt, vaan istuttiin ja odotettiin. Varsinkin paikalle eksyneet muutamat käsityöläiset ovat masentava esimerkki siitä, että vaikka osaa tehdä, niin kannattaisi hankkia joku, joka osaa myydä. Ainoat varsinaiset myyjät olivat ns. helppoheikkejä – eli tervaa, pikeä, bemeriä ja muuta vedätystä.

Mutta silti se shire oli kiva. Olisi ainakin sopivan iso minulle ja varmasti helppokäyntinen – noinkohan pärjää ratsuna painollaan maastossa. Harmi, että ne ovat niin helvetillisen kalliita. Mutta kuulimme, että (toinen?) shire-kasvattaja Etelä-Pohjanmaalla järjestää ratsastusreissuja shireillä. Luulenpa todellakin mihin suuntaamme ensi kesänä lyhyelle kesälomareissulle.

Muutoin messukeskuksessa törmäsin samaan ilmiöön kuin aina ennenkin. Yleisö muuttuu täysin kun vaihdetaan osastolta toiselle. Jos hevospuolella oli aina monella käsi paketissa tai kantositeessä, niin fitness- ja pallopuolella huomattavan moni könkkäsi keppien kanssa nilkka paketissa. Mutta seuraavan kerran kun minulle selitetään kuinka raskas urheilulaji ratsastus on, niin moisilla messuilla kannattaa katsella hieman sillä silmällä ihmisten rakennetta. Ero fitnessin ja hevosmaailman välillä oli huomattava, jo pelkän painoindeksinkin suhteen. Tosin on myös mainittava, että fitnessin parissa oli taasen erinomaisen korkea silikonimäärä sekä meikkiä oli käytetty… no, riittävästi.

Kuuma kysymys järjestäjien suhteen on tietysti se, että menemmekö paikalle ensi vuonnakin. En tiedä, ehkä. Mutta tuskin maksaen (kiitos muuten vapaalipuista), joten siltä osin olemme huonoja asiakkaita Messukeskukselle. Emme myöskään syöneet tai juoneet siellä mitään – hinnat olivat aivan idioottimaiset. Messujen jälkeen ajoimme Flamingoon Amarilloon. Samalla hinnalla mitä kolmelle säälittävä pitsan palanen ja juomat olisivat maksaneet, me söimme nyt isohkot annokset kunnollisempaa ja maistuvampaa ruokaa.

Messukeskus – pari nöyrää pyyntöä. Pääsisäänkäyntinne ei ole pääsisäänkäynti. Se on sivusisäänkäynti, koska suurin osa tulee autoilla. Parkkihalleilta on kohtuullisen pitkä matka. Toinen, että vaikka tupakointi onkin ruma ja epäterveellinen tapa, niin voisiko sen savustuskopin ovet tai edes ovi aukaista? Se ei voi olla turvallisuuskysymys. Lisäksi tuhkakupit olisivat niin sanotusti mukava lisä.

Kaiken kaikkiaan reissu oli ihan ok, koska en enempää odottanutkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *