Huoleton on hevoseton mies

Ei minulla ole hevosta, joten ei ole huoltakaan. Stressi on kuitenkin moottori, joka pitää ihmisen liikkeessä ja mielen virkeänä, niin päätin haluta moisen huolenaiheen. Tai oikeammin, toteuttaa halun. Minä olen jo pidempään halunnut uutta hevosta, mutta siihen ei ole oikein ole ollut mahdollisuuksia. Nyt moinen mahdollisuus avautui. Tiedän, että useampikin huokaisee kitkerästi syvään, koska ei ole mikään salaisuus, että ylipäätään hevoshistoriani on lyhyt, ohut ja kevyt, joten en minä pitkään ole joutunut hevosetonta elämää kärsimään. Mutta hei, se on aivan teidän ongelmanne. Minun ongelmani on ratkeamassa. Ehkä.

Minä en ole ollut hevosen selässä yli vuoteen. En jaksa edes tarkistaa koska oli edellinen kerta. Minnalla on eestiläisensä ja Monalla shetikka, jotka pääsevät töihin aina kun kelit, maastot ja sen nippu muita pieniä detaljia antaa myöten. Minun tehtäväkseni on jäänyt siivota tallit ja olla kotona vahdissa, jos jokin poneista tulee yksin kotiin.

Rooli se on sekin, mutta ei täysin tyydyttävä rooli. On siinä toki oppinut jotain sieltä ja täältä minulle mystisestä maailmasta, jota myös hevosen pidoksi kutsutaan. Ei se silti ihan riitä.

Tiedän, että kevät ei ole järkevin aika ostaa hevosta, mutta se on helpoin. Saa kaakin heti laitumelle ja ratsastelu auringon paisteessa hyttysten ja paarmojen kanssa on kivaa. Kuulemma, mistäs minä moista tiedän. Mutta hevosia on maailmassa paljon, joten ostoksille vaan.

Vaatimukset olivat simppelit. Yli 165 senttinen ruuna, kylmä, maastovarma, kiltti, helppo ratsastaa, ei kesäihottumaa eikä muutakaan kuppaa ja ikä sellainen, että voidaan jäädä molemmat yhtä aikaa eläkkeelle – ei siis juuri ratsutettu varsa, mutta ei mielellään mikä 20 vuotiaskaan. Halpa tai vähintään edullinen. Onhan noita.

Vaan ei ollut.

Ensimmäiseksi sai luopua kylmästä verestä. Ei ole, ja jos on, niin ovat 155 korkeita tammoja, joilla oli 10 000 euroa liian kova hintalappu otsassa. En ihmettele, että suomenhevonen kuolee sukupuuttoon. Jos haluaa konkreettisen esimerkin siitä mitä tarkoittaa ilmaa hinnoissa, niin tervemenoa suokkikaupoille. Mutta ei silläkään ole mitään väliä, koska myyjät eivät halua myydä.

Lämpöisiä olisikin ollut, ja edullisesti. Osa jopa ymmärsi jotain ratsastamisestakin. Niiden etuna on lisäksi se, että tuppaavat olemaan taatusti liikennevarmoja eikä käsittely, kengitys ja raspaus mukaan lukien, ole ongelma. Sen sijaan löytää edes 165 senttinen alkoi ollakin jo vaikeampaa. Muutama löytyi, mutta hankaluudeksi – ainakin minulle – muodostui etäisyys. Alettiin puhumaan joko kaukaisemmasta Itä-Suomesta tai pohjoisimmasta Pohjois-Pohjanmaasta. Ehkä rahti olisi onnistunut helpostikin, mutta kevyellä kuukkeloinnilla alkoi tulla vastaan hintoja, joilla olisi saanut ravurin jenkeistä. Ruuhka-Suomi ei ole tässä suhteessa ruuhkainen. Toki niitä oli etelässäkin,mutta myyjät eivät halunneet myydä. Se hiukan hankaloittaa.

Oli jo täysin selvää, että katseet oli suunnattava vahvemmin rotuihin, joissa oli tai on joskus ollut hieman aatelisempaa verta. PV-markkinoilla alkoi olla tarjontaakin, jos halusi kevyesti re-110 tai aidosti heA-tason ratsua. Väistöt, vaistot sun muut kumarrukset olivat arkea – ja hinnat alkaen 20 000 euroa, mutta onneksi niissä oli monessa jo alvit mukana. Vaikka tiesin, niin nyt ymmärsin, miksi tavoitteellinen ratsastus ei tule koskaan kasvamaan marginaalista tässä maassa. Ei näillä hinnoilla.

Mutta toki löysin pv-ruunia, jotka olisivat sopineet minun tapaisellesi huvin vuoksi ratsastavalle. Oli vain yksi pienen pieni ongelma. Myyjät eivät halunneet myydä myynnissä olevia hevosiaan.

Minulle sanottiin, että olen aivan liian kärsimätön, jos kuvittelen, että kolmessa viikossa löytyy sellainen postimyyntihevonen, jossa raha vaihtaisi omistajaa. Mitä helvettiä – kaakkia on kaikki palstat ja myyntifoorumit väärällään ja joka paikassa parutaan, että myynti ei vedä. Ei kai se vedäkään, jos ei myydä. Tai vastavuoroisesti hinnat ovat pilvissä.

Tyypillisesti yhteydenottoihin ei vastattu. Jos vastattiin, niin viikon viiveellä. Kun kysyi tarkentavia kysymyksiä, niin joko ei vastattu, vastattiin viikon viiveellä tai ei vastattu kysymykseen, vaan kerrottiin uudestaan varmuuden vuoksi, että kyllä, hevonen on myynnissä.

Terveisiä vaan sinne Lahden kupeeseen. Kun ilmoituksesi bongattiin hevostalli.netistä, niin me olimme aika tarkkaan 32 kilometrin päässä. Jos olisit vaivautunut vastaamaan puhelimeen tai edes tekstiviestiin, niin kaupat olisivat syntyneet samana iltana. Mutta kun ei, niin ei. Hieman toisenlaiset terveiset Turun suuntaan: jos ostaja kysyy, niin hänelle vastataan heti, ei viikon kuluttua. Hevosesi on näämmä edelleen myymättä – kauppa olisi saattanut syntyä, jos olisi vastannut viimeistään seuraavana päivänä.

Ei tämän maan ongelma ole jallittava hallitus, ei Talvivaara eikä työkykysopimukset. Tämän maan syvin ongelma on se, että ei haluta tehdä kauppaa – tai kaupan tekeminen on tehty niin vaikeaksi, että se ei ole mahdollista.

Onneksi hevosmaailmaa on Suomen ulkopuolella. Ruotsissa on tolkuttomasti hevosia myynnissä. Hinnat ovat vähintään kolmanneksen halvempia kuin Suomessa. Mikä parasta, jokainen vastasi – osa oli valmis jopa auttamaan rahdin järjestämisessä. Ja jos hevonen oli jo myyty, niin sekin kerrottiin. Suomessa vain yksi myyjä vaivautui kertomaan minulle, että kopukka oli jo kaupattu.

Viron puolelta vastattiin heti. Siis niin heti kuin mitä viestin kirjoittaminen kesti. Lisäksi kyseltiin minun puolestani mitä muilla olisi ollut tarjolla. Valitettavasti vain löytynyt tarjonta ei ollut sellaista, joka olisi minulle sopinut. Muutoin kaupat olisivat syntyneet heti.

Puolasta vastattiin samalla sekunnilla. Videoissa esiteltiin hevoset edestä ja takaa, myös auton edessä ja traktorin takana. Hinnat olivat niin paljon kotimaisia halvempia, että en yhtään ihmettele muutaman kotimaisen trokarin kykenevän tekevän tiliä vain sillä, että hevonen rahdataan Itämeren yli. Olin jo tekemässä kauppaa, mutta homma kaatui yhteen löytyneeseen pääntautiin. Ei uskalla, vaikka riski olisikin pieni.

Latviasta sitten löytyi. Vastattiin heti, otettiin tarjous vastaan ja samalla kertaa selitettiin, pyytämättä, rahtikuviot ja hinta. Se siitä. Ammattilaisten kanssa on kiva tehdä kauppaa.

Ero Suomeen oli siinä, että noissa kaikissa muissa maassa hevoskauppa on joko ammatti, tai edistynyttä harrastuneisuutta. Suomessa homma pyörii joko oletuksella vanhojen viinien kypsymisestä ja oman mielihalun hinnoittelemisesta ostajalle, tai vanhaksi päässeen ongelmajätteen siirtämisestä kolmannelle osapuolelle – koska sitä niin rakasta opetusmestaria ei itse haluta toimittaa Honkajoelle.

Minulle on tulossa ruuna, toivottavasti. Mikään ei ole koskaan varmaa ennen kuin rekka on käynyt pihassa kääntymässä. Koska tarjous on hyväksytty ja rahtia järjestetään, niin eiköhän tämä ollut kuitenkin tässä. 8 vuotta ja osaamistaso minulle riittävä. Ei sillä koulukilpailuja voiteta ja matalankin hyppäämisessä sillä on mukana enemmän intoa kuin kykyä ja taitoa – mutta pointti on siinä, että minä tiedän sen, eikä muuta luvattukaan. Kaunis kuin karkki, tai ainakin yhtä komea kuin minä; tummanruunikko yhdellä sukalla ja sellainen täplä otsassa.

Jos ehdottomasti haluaa oikein etsimällä etsiä jotain negatiivisuutta, niin sillä on einen kevyt takapää aika ajoin – ainakin videolla hypyissä. Mutta se vaan opettaa löytämään istuinluut.

Kaverin isukki on holsteiner ja jossain kauempaa emän takana on tiraus trakehneria. En siis saanut alunperin etsittyä kylmää verta, mutta hittoako siitä – tuo tulee olemaan minun!

(esitellään myöhemmin tarkemmin, jahka on kotona)

Yksi vastaus artikkeliin “Huoleton on hevoseton mies”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *