Joulu on taas

Syksy on hevoskauppojen sesonkiaikaa. kavioeläinten laidunkausi loppuu ja huomataan, että tallipaikkoja onkin rajallisesti. Osa lähtee uusiin osoitteisiin kalliimmalla, osa halvemmalla ja muutama ei lähde mihinkään, kun myyjä ei aidosti haluakaan myydä. Välillä hevonen löytää oikean omistajan, vaikka tokikaan se ex-omistajakaan ei väärä ole – hänellä ei vaan ole aikaa tai resursseja kaikille. Eläinten myynnin ja oston perusperiaatteita.

Minä ostin hevoseni jo kesällä. Siis sen toisen. Ensimmäinen kauppahan meni totaalisesti metsään. Myyjä LatvianDreamHorse lupasi paljon ja sain kotiin jotain muuta. Sain hevosen, joka juoksi minua karkuun. Toki pakoeläimen kuuluukin reagoida paolla, mutta ihan kaikkea, varsinkaan arkiasioita ja ihmistä, ei olisi tarpeen paeta. Myyjällä on historiassaan paljonkin vastaavia keissejä, joten jos sinulla on liikaa rahaa ja urheiluhenkeä, niin toki em. trokarilta voi poninsa ostaa – mutta älä sekunniksikaan erehdy kuvittelemaan, että myyntiväitteet pitäisivät paikkaansa. Tai että reklaamatioihin vastattaisiin sen jälkeen, kun raha on vaihtanut omistajaa.

Ei Hessu paha ollut. Se ei ollut vain minulle sopiva hevonen. Ei minun kehnolle osaamiselleni. Nykyisessä paikassa Hessu (sorry, en muista miksi sen kutsumanimi vaihdettiin; siitä tuli komeampi) on muuttunut aivan toiseksi hevoseksi. Osaava osaa, ei siinä sen suurempaa ihmettä ole,

2016-09-26-18-25-40Kingin osto olikin toisenlainen keissi. Oikeastaan mitään muuta ei luvattu, kuin että se on nuori ravuriruuna, joka ei ole töihinsä päässyt. Taustat kerrottiin ja sen luvattiin olevan niin terve kuin mitä inhimillisesti ottaen oli mahdollista. Ratsuttamista oli aloitettu, mutta ei se mitään osannut – ei tarvinnut siis kuunnella juttuja miten hevonen on vähintään heC ja re90 -tasolla. Pää toimi ja ihminen oli mielenkiintoinen. Hintakin oli kohdillaan.

Kaupathan siitä syntyi. Kingi jäi kotinurkilleen laidunkauden loppuun, niin kaveriksi kuin oppimaan uuden työnsä perusteita. Sunnuntaina 25.9.2016 (voisikohan sitä ehdottaa yleiseksi liputuspäiväksi?) laidunkausi loppui ja Kingi muutti meille.

Minähän en tietenkään ollut kotona. Olin Savon sydänmailla työkeikalla opettamassa lemmikkitarvikekaupan ammattilaisia myymään hieman paremmin. Ehkä oli parempikin, että en ollut jaloissa. Hessun kohdalla päivystin portilla ja homma meni pieleen.

Saapuminen oli tuttua ja turvallista hevosen muuttoa. Byggmaxin kirkkailla väreillä oleva puutavaranippu ei ollut ongelma, mutta keltainen betonimylly tappaa taatusti meidät kaikki.

Totuttaminen laumaan, eli yhteen eestiläiseen 7vee ruunaan ja 14v ikäiseen shetikkatammaan meni myös hyvin tyypilliseen tapaan. Aapo oli vakaasti sitä mieltä, että täällä ei toista hidalgoa tarvita ja tamma pyrki suojaamaan siveyttään viimeiseen asti. Olematta kiimassa ja ruunalta. On mielenkiintoista kuinka vahva orimainen laumakäyttäytyminen on, vaikka orielämä loppui lekurin veitsenviiltoon vuoden ikäisenä. Mutta samaan liittynee myös sekin, että aivan yhtä nopeasti ruunat integroituvat toisiinsa ja unohtavat tamman olemassa olon. Ainakin siihen asti, että joukkoon tulisi uusi.

20160926-untitled-072Meillä on peltolaidun/tarha ehkä puolentoista hehtaaria, alle kaksi hehtaaria kuitenkin. Puolet tasaista, puolet löysää nousua. Kun suurimmat agrepohjaiset tunteet oli purettu, niin pätkä vedettiin muutamaan kertaan edestakaisin, sen mitä moottorista lähti. Tarkoittaa vähintään kilometrin hiittiä.

Ylipainoinen shetikkatammakin pääsee yllättävän lujaa kunnon nelillä. Mutta niin pääsee eestiläinenkin. Mutta eihän niillä ollut osaa eikä arpaa ravisukuisen, ja liikutetun vaikkakaan ei treenimielessä, askellukselle. Laukkaa Kingi ei edes tavoitellut, kun ravi riitti ja jos meinasi jäädä kakkoseksi, niin pidennetään hiukan askelta. Näin pätkän siitä vauhdista, ja edelleen uskallan väittää, että noin varmaravista hevosta saattaa olla hankala opettaa ratsulaukalle.

Ainakaan se ei onnistu ennen kuin hevonen taipuu vähän enemmän. Nythän se on on tyypillinen lv-ravuri: rautakankikin on notkeampi.

Minusta Hessu oli iso, kun näin sen ensimmäisen kerran ja sillä säkä oli 168 paikkeilla. Se tuntui isolta siitäkin huolimatta, että se oli kuitenkin rakenteeltaan kevyt. Kingi on 172 ja se nelisen senttiä tekee aika paljon – plus se on Hessu raskaampi, mutta tokikaan ei mikään muhku. Muhkuja haetaan muista roduista kuin jenkkiläisistä lämppäreistä. Kun näin Kingin ensimmäisen kerran myöhäisillan pimeydessä, ja tuntui, että hevosta jatkuu loputtomiin niin korkeudessa kuin pituudessakin, niin oivalsin miksi haaveeni yli 180 senttisestä on… no, einen epärealistinen haave.

20160926-untitled-091Tiedänhän minä, että se ei ole mikään mastodontti. Mutta kun silmä on pitkän aikaa taas tottunut alle 150 senttiseen eestiläiseen, niin onhan kontrasti selvä. Pienenee se joka päivä. Mutta en minä koskaan tule hyppäämään selkään näppärästi kuin Waynen Jussi.

Rehellisesti sanottuna – en minö tule hyppäämään pantterimaisen notkeasi edes minihevosen selkään.

Ensimmäinen naamakirja- ja instapäivitykseni Kingin tultua kotiin taisi olla:

Toisella on pidemmät korvat kuin toisella. Mutta kelatkaa – mulla on poni, joka tuli omatoimisesti moikkaamaan.

A post shared by Jakke Lehtonen (@jagster64) on

 

Tuohan on normaalitilanne. Meillä on ponitkin sosiaalisia. Tuo kelaus perustui aivan täysin siihen helvetilliseen pettymykseen, jonka Hessu aiheutti; odottaa hevosta saapuvaksi kuin lapsi Joulupukkia, ja hevonen väistää korskuen, etkä kahden viikonkaan jälkeen saa sitä kiinni kuin tunnin metsästyksellä haavilla ja haulikolla.

Joten tuota taustaa vastaan se, että Kingi käyttäytyi kuin normaalihevonen, oli minulle iso juttu. Se on minulle edelleenkin, muutaman päivän jälkeen, iso juttu, että hevonen tulee pyytämättä luokse, tönii päällään rintaa ja yrittää syödä kengät jalasta.

Kaipa tässäkin pätee se, että uuskäännynnäiset ovat kaikessa suhtautumisessaan innokkaampia, jopa fanaattisempia, kuin kokeneemmat. Ihan sama. Minulla on tällä hetkellä hevonen, josta ensivaikutelman kanssa pidän. Ja se on minun!

****

Osa 50 vuotta lähestyvistä tai ylittäneistä ikäkumppaneistani on joko seonnut kuntoiluun, komeampaan autoon, eturauhasta hierovaan moottoripyörään, matkailuun tai – kuten minä – hevoseen. Se on sitä kuuluisaa viidenkympin villitystä.

Johtuu kolmesta syystä. Ensimmäinen on vakiintunut talous, toinen on lasten aikuistuminen ja kolmas oivallus, että sitä kuolee – syntymään on pidempi aika kuin vääjäämättä saapuvaan  poismenoon. Joten tulee kiire tehdä jotain sellaista, jota ei ole ennen tehnyt.

Minulla on kiire

  • oppia perushallinta
  • oppia maastahallinta
  • oppia ratsastamaan

Eihän tässä tule kiirekään.

****

Jonkun päivän päästä pitäisi kerätä rohkeutta nousta selkään.

20160926-untitled-044

Tallenna

Tallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *