Kun ei vain piittaa

20130524-110107.jpg
Hiertymä chapseistä, koska laitoin ne jalkaan jo kotona ja ajoin niillä tallille.

 

Ootko sie vähän omituinen ? Miksi sie haluat näyttää kaikelle kansalle kuinka onneton sie oot ? Sie vaan luulet että kukaan on kiinnostunut sun ratsastuksistas !!!! Lopettaisit kun sie et osaa etkä sie koskaan opikaan ! Etkö sie ollenkaan piittaa millaisen kuvan iteistäs annat ?


Viimeiseen kysymykseen selvä vastaus: Ei, en piittaa. En pätkääkään. Ja edelleenkään suomessa ei ole välilyöntiä ennen välimerkkejä.

Mutta muutoin tuo saamani lukijapalaute oli tervetullutta. On aina hyvä pysähtyä miettimään mitä ja miksi jotain tekee. Myös miksi ihmeessä kirjoittaa siitä kaikelle kansalle?

Minulle vastaus on hyvinkin yksinkertainen. Kirjoittaminen auttaa minua kehittymään ja näkemään virheeni paremmin. Saan kotoa riittämiin tukea harrastuksessani, mutta tarinoiden, jaarittelujen ja ihmettelyjen myötä saan myös roppakaupalla muiden näkemyksiä ja neuvoja. Eri ihmiset katsovat asioita eri kantilta.

Jos kokemuksiani lukemalla joku saa tukea omalle kiviselle tielleen, niin aina parempi. Olen edelleenkin sitä mieltä, että vaikka osa kusee sähköpaimeneen joka tapauksessa, niin kaikkien ei tarvitse opetella samoja asioita känsöittyneillä kantapäillä tai hakkaamalla päätään petäjään.

Kielissä uuden sanan oppii kohtuullisen hyvin kun sitä on käyttänyt seitsemän kertaa mielekkäässä yhteydessä (suurin osa oppituntien harjoituslauseista ei ole mielekkäitä). Jos ei ole aktiivisesti harrastanut mitään fyysistä suorituslajia, niin lihasmuistin kehittyminen on kielten opiskelua pidempi tie. Keskimäärin lihaksilta vaaditaan sata toistoa ennen kuin asia uppoaa kohtuullisen hyvin tietoisen ajattelun alapuolelle.

Liikkeen tai sen hallinnan oppiminen vaatii kahta asiaa. Ensimmäiseksi tekniikka on opittava järjellä, tietoisella tasolla. Mutta vaikka järki sanoo yhtä, niin keho ei sitä hallitse ilman lihasmuistin oppimista – minulla hyvä esimerkki siitä on laukannostossa tarvittava toisen pohkeen siirtyminen hieman eteen ja toisen taaemmas. Kaksi samanaikaista liikettä, jotka ovat aivan mahdottomia suorittaa yhtä aikaa. Silti autoa ajaessa kytkin- ja kaasujalka sekä käsien ohjaus, vilkku, tuulilasinpyyhkimet sekä useamman suunnan seuraaminen tapahtuvat täysin ongelmitta ja automaattisesti. Ne ovat uponneet selkäytimeen, sinne lihasmuistiin.

Olen pariinkin otteeseen tainnut liipata läheltä sukupuolten välistä eroa. Se, että miehet kohtuullisen tyypillisesti oppivat naisia nopeammin ratsastamaan, niin ei välttämättä johdukaan pelkokysymyksestä, vaan yksinkertaisesti siitä, että useilla miehillä on kokemusta erilaisista joukkuelajeista tai ylipäätään urheilusta. Lihaksisto ja sen hermotus ovat siis jo “oppineet” siihen, että toistuvat liikkeet on omaksuttava. Jos hevosen selkään hyppäisi pitkän linjan kontaktilajien harrastaja, niin hän luultavasti oppisi ratsastuksen alkeet huomattava nopeasti – hänellä keho on pitkien toistojen myötä jo valmiiksi oppinut liikesarjojen täsmällisyyden merkityksen. Ratsastuksen vaatimat liikesarjat eivät olisi enää uuden oppimista, vaan vanhan soveltamista.

Se, että ne hullut ponitytöt kehittyvät juuri niin nopeasti kuin mitä tallin hevoset ja opettaja sallii, johtuu nimenomaan nuorena tehdystä tuhottomista määristä toistoja. Sekä pelon puutteesta. Kun 7v tyttö lyödään ponin selkään siinä vaiheessa, kun hänellä jalkojen pituus sallii muutakin kuin vain kyydissä roikkumiseen, niin hän kehittyy päätöntä vauhtia verrattuna 40 tai 50v vasta-alkajaan. Syy on täysin siinä, että kasvavan lapsen lihaksisto on niin “vastaanottavassa” tilassa – se ei todellakaan tarvitse sataa toistoa oppiakseen jotain. Tyyliin viisi tai kymmenen riittää.

Sama pätee aivan samalla tavalla, ellei vahvemminkin, poikiin. Mutta heitä ei kukaan laita hevosen selkään. Kun seuraavan kerran menette mihin tahansa konikauppaan katsomaan nuorten ponitarvikkeita, niin eipä tarvitse miettiä miksi edes haluaisivat. Moniko poikalapsi olisi haltioissaan pinkistä My Little Pony satulahuovasta tai prinsessakoristellusta poniraipasta? No, kun ei ole markkinoita, niin ei ole tuotteitakaan. Mutta jos ratsastuskoulut räätälöisivät tuntejaan enemmän pojille (ja voittaisivat isien henkisen vastenmielisyyden neitiharrastukseen, jossa kaikki miehet ovat homoja), niin kysyntääkin alkaisi löytyä.

Se vain edellyttäisi, että pitäisi luopua kouluratsastusideologiasta ja varastaa systeemejä western- ja maastoestepuolelta.

Voltti on ravi-ihmisille tuttu käsite. Hevoset pyörivät ympyrää ennen starttia, ja sitten se startti uusitaan. Ratsastuksessa voltti on pienempi ympyrä, luokkaa parikymmentä metriä halkaisijaltaan. Siihen tutustuu nopeasti. Se on näppärin tapa olla ajamatta edellä urassa kulkevaa hitaamman päälle, koska ohittaminen on hieman kyseenalaista – osasto pitäisi edes yrittää säilyttää, ja alkeissa ohitukset aiheuttavat helposti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun kukaan ei tiedä mihin ollaan menossa – kentälläkin on liikennesääntönsä, mutta ei niitä alkeisratsastajat osaa. Minua varsinkin on arvosteltu, ja aiheesta, että huitelen ihan minne sattuu. No, silloin oli ohjaus aika usein kadoksissa.

Voltti on siis helppo juttu. Ei muuta kuin ratsastetaan ympyrää. Se on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppoa, jos sen haluaa tehdä oikein ja mennä nimenomaan ympyrää. Ei soikiota, neliötä, kuusikulmaa tai jotain muuta variaatiota. Erään blogin mukaan ympyrän ratsastaminen vaatii neljä eri liikettä, ja jos jokaisen oppiminen vaatii sata toistoa sujuakseen hyvin, niin pelkässä voltissa puhutaan siis 400 toistosta.

Se on aika paljon pyörimistä kymmenen kerran ratsastuskortille. Varsinkin kun samainen blogi väitti, että silloinkin osaa voltin vasta yhdellä hevosella.

Taas kerran hieman harhaileva kärki on se, että aloittelevan ratsastajan ei pitäisi sortua samaan kuin minä: hermostua omaan hitaaseen oppimisvauhtiinsa. Oletus ja odotus omasta oppimisesta ei useimmiten perustu mihinkään realiteettiin, vaan on puhdasta kuvitelmaa. Oletus perustuu aina vertailuun muihin, eikä huomioi ihmisten eroja ylipäätään esim. fysiikan suhteen.

Itse ehdin pariinkin kertaan hermostumaan eräällä tavalla taantuvaan oppimiseen. Kehitystä ei tapahtunut, ja välillä tuli olo, että mennään takapakkia. Minä ratkaisin asian ratsastamalla kaksi kertaa viikossa ja tuplaamalla aiheesta kiukuttelut. Kumpikaan ei aidosti ratkaissut mitään, koska kyseessä on juurikin toistojen voima. Sama lihasmuisti toimii useammassa liikkeessä, ja kun sen oivaltaa, niin yhtä äkkiä edistyykin hypähtäen. Sitten on taasen tasainen vaihe, kun keho yrittää toistojen kautta oppia tekniikan. Kun korvien väli osaa, mutta kroppa ei, niin turhautuuhan moisesta. Mutta turhaan.

Minä siis tiedän nyt tietoisella tasolla miten omaan oppimiseen olisi suhtauduttava. Mutta koska aivot ovat lihas, niin niitä toistoja tarvitaan vielä huomattavan paljon ennen kuin moinen uppoaa niin, että aidosti ymmärränkin sen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *