Kypäräpakko

Kaikki ratsastavat pitävät kypärää itsestään selvänä turvavälineenä, jonka käytöstä ei tingitä. Paitsi tallitöissä. Ja jos aurinko paistaa, tukka on hyvin, harrastetaan pehmeiden arvojen ratsastusta ilman kuolaimia ja satulaa (kengät ovat aina hyihyi, koska ponille voi laittaa kumitutit lenkkareiksi) ja varsinkin jos halutaan mukavia kuvia naamakirjaan. Mutta pääsääntöisesti selässä pidetään aina kypärää, eikä syyttä.

Yleisimmät vammat ratsastuksessa lienevät nilkan ja polven vammat, yleensä nivelsiteissä. Taitavat tulla pudotessa ja kun jalka jää hetkeksikin jumiin jalustimeen. Ei ole aivan sattumaa, että vaikka tunnilla voi huono ryhti mennä läpi ilman huomautuksia, niin liian syvällä jalassa oleva jalustin ja ylhäällä olevat kantapäät aiheuttavat aina huomautuksen. Kantapäiden painamisella saadaan tasapainoa ja kun jalustimet ovat päkiöiden kohdalla, niin oma tassu ei jää jalustimeen kiinni. Ainakaan yleensä, ja harvemmin niin pahasti, että ei pääsisi irti.
Turvajalustimia on paljon erilaisia, mutta harvemmin niitä näkee ratsastuskouluissa. Ovat kalliita. Ne kuuluvat tavoitteellisempien ratsastajien turvavalikoimiin. Mutta kysymys kuuluu, että saataisiinko niillä vähennettyä osaa tapaturmia ja sitä kautta vakuutushintoja alaspäin?
Lienee jossain määrin ratsastuksen ikuisuuskysymyksiä, eikä minulla ole vastausta. Varmaa kuitenkin on, että jos vakuutun turvajalustimien hyödyllisyydestä, niin on vain ajan kysymys, että alan kantamaan mukanani tallille omia jalustimia. Sitä harkittiinkin jo yhdessä vaiheessa.
Tallitöissä turvakengät olisivat perustellut. Osa niitä käyttää, mutta harvempi. Hevonen ei astu tahallaan ihmisen päälle, paitsi tehdessään sen tahallaan. Hevonen kiukutellessaan tai dominoidessaan taitaa harvemmin käyttää koko painoaan ja voimansa tullessaan varpaille, sillä muuten pahasti murtuneita varpaita ja jalkapöytiä olisi vaikka kuinka. Mutta sattuu se kevyempikin kolhaisu. Mutta kaksien kenkien kantaminen mukana ja jalkineisen vaihto on varmaan liian työlästä, koska minäkään en sitä tee. Tai en tee ennen talvea, jolloin ratsastuskengistä tulee turhan liukkaat kävellä.
Turvaliivillä saataisiin estettyä tai ainakin vähennettyä osaa vakavammista vammoista rintakehän ja selän alueella. Mutta ei liiviä käytä kuin pikkutytöt ja kenttäratsastajat maastossa. Silti tavallisten putoamisten lisäksi rataesteillä tipahtaminen aiheuttaa vuosittain melkoisesti vakavia vammoja, joista ainakin osa saataisiin estettyä tai pidettyä lievempänä turvaliivillä.
Minäkin sain turvaliivin. Eräänlaisena sponssina projektiani varten. Mutta se on ollut helteillä kuuma, joten käyttö sitten jäi. Pitäisiköhän tuon suhteen hieman ryhdistäytyä? En ole kuitenkaan enää ihan nuori, joten murtumariskit ovat korkeammat ja paraneminen hitaampaa, jos jotain tapahtuu.
Kypärä on kuitenkin tärkein, sillä päävammoissa ei ole paljon seliteltävää. Kypärän pitäisi olla oikean kokoinen, oikein kiinnitetty ja mielellään valmistajan puolelta riittävän vahva.
Tunnilla eräs vanhempi rouva tuli tonttiin. Aloittelija myöskin. Tipahti laukassa, suoralla. Hän alkoi kallistumaan sivulle, jolloin hevonenkin hieman kääntyi ja sitten tutustuttiin fysiikan lakeihin ja massan hitauteen, Rouva teki komean muutaman metrin ilmalennon ja laskeutui selälleen. Hevonen käyttäytyi kuten kunnon tuntihevosen kuuluukin ja pysähtyi samalla hetkellä kuin seinään kun kuski poistui paikalta. Kentän hiekka oli pehmeää ja rouva tipahti kohtuullisen kauniisti, joten mitään akuuttia vammaa ei ainakaan tullut. Kehui onnistuneensa pitämään päänsä ylhäällä koko ajan. Hän kiipesi takaisin selkään ja matka jatkui, tosin laukatta.
Tapahtuma päättyi siis hyvin, mutta siinä oli kaikki loukkaantumisen riskit mukana. Vanhempaa keski-ikää oleva nainen, joten murtumariski on korkeampi. Hänelle oli juuri ennen putoamista huomautettu kantapäistä ja liian syvällä jalassa olevasta jalustimesta – ainakin jalustimen paikka oli korjattu.
Mutta kun hän kehui kyenneensä pitämään päänsä pystyssä, niin sain hetken hollata itseäni, etten kehoittanut vilkaisemaan kypäräänsä miten hyvin se pään pystyssä pitäminen oli onnistunut. Takaosa oli aivan hiekassa. Pää oli siis jysähtänyt kenttään ja pelästymisen lisäksi kypärä oli estänyt häntä huomaamata moista; ilman kypärää seuraava osoite olisi ollut sairaala. Nyt sitten ihmetellään, että vaihtuuko kypärä kuten suositellaan – tuskin.
En ole itse tipahtanut vielä kertakaan. Pari kertaa on ollut lähellä. Joten neisyyden menettäminen tuolta osin lähestyy koko ajan. Nyt vain mietin, että pitäisikö oikeasti harkita toisen kypärän hankkimista ja turvaliivin käyttöä – vai odotanko että sattuu ensin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *