Laukannosto

Odottelen, että kello kipittäisi eteenpäin ja päästäisiin lähtemään ratsastustunnille. Joten jotta välttäisin hyödylliset puuhat, niin kirjoitellaanpa itselleni kertaukseksi ja mahdollisille muille aloittelijoille googleavuksi teoriaa aiheesta miten laukka nostetaan käytännössä. Juu, tuossa on ristiriita, varsinkin kun oma menestys teorian toteuttamisessa käytännössä ei ole ollut ihan puhdas menestystarina. Lohduttavaa on se, että suurimmalla osalla aloittelijoista on samat ongelman – ja aina välillä kokeneemmillakin jos alle sopii sopiva, tai enemmänkin sopimaton, hevonen.

Ensimmäinen edellytys laukan nostamisessa on, että hevonen ylipäätään on kykenevä ja halukas siihen. Vaikka jokainen tuntihevonen on tallin mainoksissa vähintään heA-tasoinen, niin arkitotuus on usein toinen. Hevonen voi olla epäpuhdas, eli kipeä tai jäykkä jostain kohdasta. Hevonen on täysin leipiintynyt työhönsä ja kyllästyneenä laiska. Useat ovat kehnossa kunnossa ja kun ensin on menty puoli tuntia erilaista ravia muistuttavaa askellusta ratsastajan pomppiessa ja kiikkuessa selässä, niin väsyttää jo sen verran, ettei vauhdikkaampi meno maistu. Useat ovat entisiä ravureita, jotka eivät vain yksinkertaisesti helposti laukkaa (vaikka suokkeja olisivatkin) vaan kiihdyttävät vain kovempaan raviin. Sitten on se salattu totuus… Tammat osaavat työnsä oreja ja ruunia paremmin, koska ovat totisempia puurtajia, mutta ne ovat myös herkempiä suuttumaan. Joten jos olet jollain tavalla loukannut tammaa, tai se pelkästään epäilee mahdollisuutta, niin yhteistyökyky ja -halu kärsii. Jätkille kerrotaan mitä halutaan, mutta tammoilta pyydetään.

Suurin syy kehnoon laukannousuun on kuitenkin ratsastajan oma kyvyttömyys.

Ken peilaan omia virheitäni, niin yleistän suurimmiksi töpeiksi:

  • kehno tasapaino, yleensä kallistuminen eteen, mutta toki myös sivusuunnassa heiluminen
  • jännittäminen, jolloin vatsalihaksillaan, joustamattomilla käsillä, tukevalla koko pepun istunnalla ja kyssähartioilla annetaan hevoselle kaikki mahdolliset merkit pysähtyä, ei mennä kovempaa
  • ohjainapujen epäselvyys, eli ulko-ohjan tuen puuttuminen ja sisäohjan myötäämättömyys. Samaan kategoriaan kuuluu varmasti suusta nyppääminen kun laukka olisi lähdössä liikkeelle.
  • pohjeapujen epäselvyys jalkojen ollessa missä sattuu – mutta luulen, että pohkeilla ei kaikesta huolimatta ole suurtakaan merkitystä
  • huono istunta, jolloin paino on molemmilla istuinluilla tai ei kummallakaan. Tähän varmaan kuuluu myös liika yrittäminen lantiolla, jolloin heilutaan kuin hullu heinämies, koska on käsketty joustaa liikkeen mukaan.

Laukannosto siis yleistäen tapahtuu juurikin päinvastoin.

  1. Puolipidäte
  2. Asettaminen edes hiukan
  3. Laukkapohkeisen asettaminen, eli ulkopohje ulommas satulavyön taakse (aloittelija ei tee sillä koivella mitään, se vaan pidetään siellä) ja sisäpohje edemmäs satulavyön eteen
  4. Nostetaan ulko-ohjalla hiukan päätä ylös
  5. Paino sisäistuinluulle
  6. Nojataan reippaasti taakse selkä suorana. Eli painopiste menee hieman taaemmas. Aloittelija on vakuuttunut, että kohta kaatuu selälleen, mutta se on vain harhaa – ja onhan siellä satulan takakaari ottamassa vastaan.
  7. Sisäpohkeella napautus, jolloin saman puolen lantio pyörähtää hiukan eteen – eli se vanha vertaus oven pukkaisusta kiinni lantiolla kun molemmissa käsissä on ostoskassit
  8. Sisäohja antaa löysää ja ulko-ohja pysyy niskaa vastaan tukevasti ja siitä myös pidetään kiinni tiukalla nyrkillä. Usein siis sisäohjan käsi laskee alaspäin tai menee hieman eteen ohjan löystyessä ja ulkokäsi on lähempänä napaa pitäen ohjan tukevana. Mutta sanoisin, että ensimmäisillä kerroilla kannattaa vaan keskittyä pitämään paino takana ja ohjat löysinä – ja kun tulee tarve ohjata, niin ei nyppäistä ylös, vaan sisäohjassa tulee tasaisempi veto sivulle ja alas ulko-ohjan toimiessa ehkä jopa hieman nostavana.
  9. Sitten vaan mennään ja nautitaan laukasta. Joka useimmiten tarkoittaa koomisen näköistä sätkyttelyä hevosen ravatessa tai parhaassa tapauksessa kiihdyttäessään kovempaan raviin, jolloin ratsastaja hermostuu ja turhautuu, jolloin peli on menetetty, hevonen ei nouse laukkaan ja ratsastaja hävisi erän vähintään pisteillä.
  10. Pudotetaan vauhtia alas ja aloitetaan kohdasta yksi.

Laukannosto on helppoa kun tekniikan oppii. Kuulemma. Se vain edellyttää, että oppii tyydyttävästi ensin edes istumaan satulassa.

Ai niin. Parit määrittelyt, koska itse niiden kanssa tappelin aikoinaan.

Puolipidäte: pienen pieni nyppäisy sisäohjasta tai molemmista niin että hevonen herää ja korva kääntyy kohti ratsastajaa. Joillekin riittää van nyrkin puristaminen kiinni – kuulemma.

Asettaminen: ohjalla pää kääntyy niskasta sen verran, että näkee sisäpuolen silmän ja sieraimen, ja toinen ohja estää kääntämästä liikaa. Pohje edempänä estää hevosta lähtemästä kääntymään.

Sisä- ja ulko-ohja: usein sanotaan, että sisäohja on kentän keskustan puolella oleva ohja (tai pohje) ja ulko-ohja on sitten kentän ulkoaidan puoleinen. Oikeasti sisäohja on se puoli mihin seuraavaksi lähdetään kääntymään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *