Mustikkaa, kramppeja ja vakuutuksia

Satulaan suuntaa miehen tie, parin viikon tauon jäljiltä. Viime viikon tunti jäi väliin, koska laitoimme prioriteettilistalla superfoodien metsästyksen ykköseksi. Eli lähdimme mustikkaan. Marjanpoiminta ei ole suosikkipuuhaani, minulla ei riitä kärsivällisyys siihen. Sillä kertaa olin kuitenkin tyytyväinen, että ratsastus jäi väliin. Olimme nimittäin olleet mustikassa jo jokunen päivä aikaisemmin. Haimme kahteen pekkaan 25 litraa suomalaista superfoodia. Marjaa oli paljon ja se saatiin huomattavan pieneltä alueelta. Tarkoitti samalla sitä, että liikkua ei paljoa tarvinnut. Kun ei tarvitse liikkua, niin ollaan staattisessa kumarassa koko ajan. Minulla huusi selkä ja vasen lonkka hoosiannaa seuraavan päivänä. Pahinta oli kuitenkin marjastuksen jälkeisenä yönä iskenyt vasemman takajalan takareiden kramppi.

Tiedättekö, se iso kaksipäinen lihas. Se pidempi ja vahvempi pää on ylhäältä kiinni istuinluun paikkeilla muistaakseni, ja alapää kiinnittyy polveen. Koko takareisi ei krampannut, joka oli outoa, vaan molemmat isot päät, varsinkin ylhäältä. Sattui vietävästi. Tai mitä sitä vähättelemään: oikein helvetisti.

Lopputulema oli se, että selän ja lonkan kiukuttelun lisäksi takareiden yläpää oli todella kipeä, kuin hakattu. Merkit ovat tuttuja ja eiköhän siihen pieni pinnallinen revähtymä muun jumin lisäksi saatu aikaiseksi. Siinä kunnossa mietin vakavasti ratsastustunnin mielekkyyttä, mutta onneksi sain kasvoni säilyttäen syyn jättää menemättä: uudestaan mustikkaan.

Tällä kertaa olin hieman fiksumpi. Tai siis fiksumpi siltä osin, että liikuin enemmän ja pyrin löytämään mättäitä, joista marjat sai hieman ergonomisemmin ryövättyä. Tosin en edelleenkään tiedä miten sanat ergonomia ja mustikka sopivat yhteen. Toisella kertaa saalis on kolmisenkymmentä litraa. Menivät kaikki tutuille, kun kuulemma poimimme ihan vain omaksi iloksi ja mielen virkistykseksi.

Silti mustikkapiirakka on hyvää.

Minulla on siis tunti rästissä. Se hoituu tänään. Ja huomenna sitten vakiotunnille. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä miltä tunnilta itseni illalla löydän – vaihtoehtoja on kaksi. Joko pikkutyttöjen joukosta, jossa taitohaarukka on totaalisesta aloittelijasta hieman osaavimpiin ponityttöihin – mutta jokainen on esiteini tai nuorempi, joilla mielenkiinnon kestävyys tekemiseen on harakan luokkaa. Tai sitten minut laitetaan aikuisempaan ryhmään, jossa jokainen on oikein pirun paljon minua taitavampia.

Sanotaan mitä sanotaan, mutta on ratsastuksella selvä luonnetta kasvattava ja vahvistava vaikutus.

Omat krämpät saivat hieman lisäajattelua päivän ikävien uutisten myötä. Koskella oli 17 vuotias tyttö kuollut harjoitellaan 80 senttisiä esteitä. Hevonen oli onnistunut kompastumaan esteisiin niin pahoin, että oli kaatunut ilmeisesti niskan kautta heittäen ja tyttörukka oli jäänyt alle. Kun tuollaiset 500-600 kiloa rojahtaa päälle, niin mitään ei ole tehtävissä. Voimia ja jaksamista tytön perheelle ja kavereille.

Harvinainen onnettomuus, jota ilmeisesti ei olisi mitenkään kyetty estämään. Tai olisi – olemalla ratsastamatta. Mutta silloin henki olisi vaarassa katua ylittäessä tai kotiportailla horjahtaessa. Maailma ei ole koskaan täysin turvallinen paikka, ja vaikka ratsastus loukkaantumisriskiltään sinne yläpäähän kuuluukin, niin tällä tapaturmalla ei ollut mitään tekoa sen kanssa.

Minulla on normaalia korkeampi loukkaantumisriski. Olen vanhempi. Fyysinen kunto ei ole hyvä. Liikkuvuus on kehno. Taito ratsastamiseen on huono. Olen potentiaalinen vakuutusmatematiikon painajainen. Ainoa tekijä, joka on puolellani, on että olen mies. Reippaasti yli 90 prosenttia loukkaantumisista ja vahingoista tapahtuu naisille, Tietysti joku voi nyt väittää, että tässä on hieman samaa kuin että jääkiekossa lähes kaikki vammautuneet ovat miehiä; kun harrastajista lähes kaikki ovat vain yhtä sukupuolta, niin harvemminhan se harrastamaton sukupuoli loukkaantuu.

Haluan kuitenkin pitää kiinni illuusiostani, että miehisyyteni on riskiä alentava tekijä. Jotain valoa tunnelin päähän.

En ole vieläkään selvittänyt vakuutusturvaani jos jotain tapahtuu. Pitäisi varmaan. Mutta en tänään, koska täytyy päivittää blogia, tehdä greyhound racingiin kisavideoita ja lähteä ratsastustunnille. Huomenna sitten. Tai ylihuomenna, koska huomennakin täytyy mennä hevostelemaan.

Josko kuitenkin ottaisin tänään sen turvaliivin mukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *