Pillastunut liikenteessä

Satakunnan Kansa uutisoi säikähtäneestä hevosesta, joka oli painellut pitkin 8-tietä Porin suunnalla. Tuossa oli koossa kaikki katastrofin ainekset, aivan samalla tavalla kuin jos hirvi olisi mennyt vauhdilla liikenteen joukossa. Hevonen on samanlainen pakoeläin ja aivan yhtä arvaamaton, mutta painaa välillä enemmän kuin hirvi. Jossain määrin pidän pienenä ihmeenä, että liikenneonnettomuuksia hevosten kanssa ei tapahdu enempää.

Ratsastaja oli lähtenyt maneesitunnilta takaisin tallilleen. Matkalla rekka oli uutisoinnin mukaan ohittanut ratsukon kovalla vauhdilla, hevonen oli pelästynyt ja hypännyt puunrungon yli metsähallituksen puolelle, jolloin ratsastaja oli lähtenyt lujempaa satulasta. Pillastunut hevonen oli painellut ensin metsikössä ja siitä sitten kasitietä. Jotkut vastaantulijat olivat onnistuneet pysäyttämään hevosen, ja loppujen lopuksi omistaja oli päässyt hakemaan pollen kotiin. Kenellekään ei sattunut mitään – ei hevoselle, ratsastajalle tai ulkopuolisille.

Somessa kuohuu paikoin. Muutamaa hevosta pysäyttänyttä lukuun ottamatta ihmiset olivat vain ajaneet, eivät olleet pysähtyneet ja yrittäneet pysäyttää liikennettä vastaan laukannutta hevosta. Tätä pidetään törkeänä välinpitämättömyytenä.

Missä vaiheessa ollaan alettu kuvitella, että suurilla osalla kansalaisia on taitoja, joilla pysäyttää ja käsitellä eläintä, joka on pelästyneenä potentiaalisesti vaarallinen? Hevosen koko on sellainen, että se on vaarallinen väärin käsiteltynä jopa silloin kun se ei ole pelästynyt – se on helppo pelästyttää. Varsinkin olosuhteissa, jotka ovat hevoselle pelottavia, kuten keskellä 8-tien liikennettä sen jälkeen kun ratsastaja on pudonnut selästä eikä raukka tiedä koska susi tulee ja syö.

Tehokas tapa tappaa itsensä ja muutama ulkopuolinen on pysähtyä keskelle valtatietä ja alkaa liikenteen joukossa jahdata hevosta.

On eri asia pyydystää hevosta jos omaa hevostaustaa ja näkee heti, että polle olisi valmis pysähtymään ja tulla pelastetuksi jos joku sitä sille vain ehdottaisi. Mutta sekin tehdään itseä ja muuta liikennettä vaarantamatta. Missään nimessä sitä ei tee ihminen, jonka ainoat kosketuspinnat hevosiin ovat Poutun makkarat ja lapsena nähty Uljas musta. Hän soittaa poliisille ja huomattaa takana tulevia vaarasta hiljentämällä jarruja käyttäen, ei moottorilla, ja voi jopa laittaa nelivilkut hetkeksi – niitä käytetään Suomessa aivan liian nihkeästi.

Koko ruljanssin oli käynnistänyt ratsukon kovaa vauhtia ohittanut rekka. Se on voinut ajaa lujaa tai olla ajamatta. Luultavammin rekka on ajanut kohtuullisen hyvin nopeusrajoituksia noudattaen, mutta toki sekin saattaa tuntua “kovalta vauhdilta” kun hevonen pelästyy. Ratsastaja tuskin olisi myöntänyt, että hevonen ei ollutkaan niin liikennevarma, vaan säikähti ohi hiipivää raskasta kulkuneuvoa.

Normaaleilla valtateille raskas liikenne ei hidasta ja varo muuta liikennettä. Tämä on fakta. Välillä sille on perustellut syyt, kuten paino, mutta useimmiten kyse on vain isomman oikeudesta ja että isäntä vinkuu löpön kulutuksesta kun hidastellaan ja kiihdytetään. Tavallisilla maanteillä on tietysti kohteliasta ajaa varovasti kohtasi sitten kävelijän, polkupyörän tai ratsukon, mutta realiteetitkin on huomioitava: ei liikenne tipauta vauhtiaan mateluun hevosen takia, eikä kuulukaan. Hitaampi liikenne huomio valtaliikenteen ja pyrkii väistämään sekä olemaan jäämättä jalkoihin. Hitot oikeuksista, terve järki ja itsesuojeluvaisto on syytä pitää pinnassa ellei mieli Darwin Awards ehdokkaaksi.

En tiedä millainen tie Niittymaantie on. Yhden sellaisen löysin Googlen street viewistä ja se oli kapea maalainen hiekkatie. Juuri sellainen, jossa on 60 tai 80 rajoitus, mutta jossa 60 vauhtikin saattaa olla tappava, koska minkä tahansa mutkan takana voi vaania lapsi tai traktori. Tai ratsukko. Kapeilla hiekkateillä raskaan liikenteen on syytä olla pitämättä kiinni oikeudestaan ylläpitää tasaista vauhtia ja koostaan huolimatta huomioida muut liikkujat heidän ehdoillaan.

Koskee muuten myös audi, opel ja bemarikuskejakin. Sekä paikkakunnan 18v corollamestaria – niihin kaarteisiin ei tarvitse tulla kahva edellä.

Hevosen ohittaminen on taitolaji. Aivan samalla tapaa kuin rullahiihtäjän tai spandexeissaan kuntoilevan urheilufillaristin – molemmat ovat muuten liikkujaryhmiä, jotka eivät paskaakaan välitä muusta liikenteestä ja liikennesäännöistä sekä luottavat omaan kuolemattomuuteensa horjumatta.

Hevosen ohittamisessa kannattaa pitää reilu turvaväli. Jos näyttää siltä, että ohi ei mahdu, niin hidastaa reilusti taakse ja odottaa että ratsukko pysähtyy tai näyttää ohitusmerkin. Hetken odottaminen maksaa ajoaikaa luokkaa muutaman sekunnin, mutta 500kg lihaa konepellillä ja tuulilasin läpi maksaa pirun paljon enemmän vaikka olisi millaiset vakuutukset tahansa.

Pimeällä kannattaa vaihtaa pitkiltä valoilta lyhyille jo ajoissa, ei aivan kohdalla. Normaalista jalankulkijoiden takia ei pitkistä valoista luovuta, mutta ratsukko on eri asia. Turha valojen räpsiminen saattaa pelottaa hevosta, eikä se näe superhyperhalogeeneja vastaan yhtään sen paremmin kuin ihminenkään.

Ei tehdä nopeita jarrutuksia eikä kiihdytyksiä, vaan annetaan moottorin jarruttaa. Jos vaihdetaan pienemmälle vaihteelle, niin se tehdään reilusti ennen hevosta – ei hevosen kohdalla. Tasainen vauhti on pop.

Suurin osa hevosista ei pelkää liikennettä. Ne ovat tottuneita. Mutta joskus ei vaan mene putkeen, ja on huono päivä. Siksi hevosten kanssa on oltava varovainen, mutta ei hysteerinen. Ihminen ohittaa lukuisia koiria päivittäin, vaikka se naapurin aitaa päin hyppivä louskuttava kippurahäntä pelottaisikin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *