Pimeää kestää vain hetken

IMG_1167Hevonen on parhaimmillaan (pahimmillaan?) hirveä isompi eläin. Siksi olisi syytä näkyä liikenteessä, ja varsinkin jos maastoilee pimeällä maaseudulla. Yksi syy näkyvyyteen on myös hirvenmetsästysaika. En tiedä onko ratsua koskaan ammuttu hirvenä, mutta kerta se ensimmäinen. Heijastimia ei ole koskaan liikaa, asia jonka soisi jalankulkijoidenkin muistavan. Melkoisen useat ratsastajat muistavat kypärän, vaikka satula, jalustimet ja kuolaimet unohtuisivatkin luonnollisuuden nimissä – kaipa heillä sitten luotettava hallinta on muutoin eläimeensä. Juu tiedän, ei rautakaan hallintaa tuo ja satulastakin on kuoltu. Mutta turhan usein näkee valokuvia hellyttävästä ratsastusreissusta maastossa sen elämää suuremman kaverin kanssa, eikä heijastimen heijastinta ole missään. Mikäpä siinä jos ratsastaa vain omalla pellolla tai pihalla, mutta jo lyhytkin tiellä poikkeaminen on peruste käyttää kirkkaita ja heijastavia värejä. Ei se hevonen siitä loukkaannu ja hittojako hölmöstä ulkonäöstäkään – kuka siellä metsässä ihmettelee.

Minna lähti maastoilemaan Aapon kanssa. Se mitä tuosta puuttuu, vaikka päivänvaloa vielä riittikin, oli vilkkuvalot eteen ja taakse sekä heijastimet jalustimiin. Näkyvät kuulemma taaksekin vaikka kantapäät olisivatkin tyylipuhtaasti alhaalla. Heijastava korvahuppu hevoselle ja Minnalle kypärään vastaava olisi pop. Ja kun vielä asentaisi ohjiin heijastavat putkilot, niin joulukuusi olisi koristeltu sen verran hyvin, että jos autoilija tai hirvimies ei näe, niin sitten on syytä mennä samantien spec saversin kautta.

Aapolla oleva heijastava ratsastusloimi oli ostettu Biltemasta, kokoa full. Ei ollut pahan kallis. Halpa hinta selittyikin sitten sillä, että valmistajan full onkin aidosti enemmänkin koko cob. Se oli pieni 145 senttisellä eestinhevoselle, joten ei mene yhtään isommalle hevoselle.

Saatiin naamakirjassa vinkki ekstranäkyvyydestä. Heijastinspraytä. Täysin turvallinen karvalle ja eläimelle, ja lähtee saippuapesussa irti. Minulla on omat epäilykseni täydestä turvallisuudesta, joten ainakaan itse en laittaisi kissaan, mutta onhan se mahdollista. Hieman arvokasta tavaraa kuitenkin, yksi hinta jonka löysin oli karvan alle kolmekymppiä 200 ml pullo.

Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos, eikä mainos minun puoleltani muutenkaan. Video on kylläkin nimenomaan mainos.

Tuolla kun maalaisi hevosen persukseen ohituskieltomerkin, niin eipä tulisi turhan tiukkoja ohituksia ymmärtämättömiltä autoilijoilta. Ja kun laittaisi kärkikolmiot molempiin kylkiin, niin kukaan ei kiilaisi risteyksissä. Ai niin, aika monet autoilijat eivät tiedä mitä kärkikolmikko tarkoittaa… Ehkä stop-merkki olisi kuitenkin parempi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *