Raippa kisoissa

Raippa ja sen käyttö on aina yhtä mielenkiintoinen kysymys. Se herättää aina vahvoja tunteita. Hevosmaailman ulkopuolella raippa (ja piiska) kytketään aina väkivaltaan. Hevosihmiset itse puhuvat motivaattorista, joka herättää hevosta, antaa sille kannustusta ja tukea. Molemmat näkökannat ovat paikoin oikeat riippuen aivan siitä miten raippaa käyttää. Mutta pidetään siitä tai ei, niin raipan teho perustuu kuitenkin pakotteeseen.

Hevonen on pakoeläin ja sen käsittely perustuu käytännössä aina siihen, että hevonen väistää painetta. Toki sen saa temppuilemaan palkkiollakin, mutta palkkio ei ole hevoselle nopeissa tilanteissa samanlainen kantava voima kuin koirilla. Tämä on yksi syy miksi paatunut hevosharrastaja ja henkeen-ja-vereen-koiraharrastaja hyvin harvoin kykenevät järkevään keskusteluun eläinten käsittelystä; toinen työstää saalista toisen vääntäessä saalistajan kanssa.

Olen lukenut muutamankin tekstin miten raipalla (ja kannuksilla) hienosäädetään hevosen työtä. Kaunista, perusteltua tekstiä. Ongelma on vain siinä, että se on teoriaa ja saattaa toimia muutamalla maailmanhuipulla. Tavallinen puskaratsastaja tai ratsastuskoulun kentällä helposta B:stä haaveileva 30+ vuotta hevosen selässä ollut ei niillä tee mitään. Heidän omat taitonsa eivät ole niin korkealla ja, mikä tärkeintä, hevoset eivät ole tuolla tasolla eivätkä vaadittavan herkkiä.

Raippa ei siis useimmiten ole mikään herkkyyspotentiometri, vaan lisäkaasu ja apuohjaus. Plus että moni ratsastaja saa siitä henkistä tukea itselleen.

Minulla on kerran ollut raippa kädessä. Silloin se oli muistutuksena hevoselle, että nyt olisi syytä kerätä jostain motivaatiota työn tekoon. En minä sitä joutunut suuremmin käyttämään, mutta pelkästään raipan mukana olo oli muistutus ja pakote hevoselle. Positiivinen kannuste oli siitä kaukana vaikka sillä kuinka rapsutettiin joutoaikana kaulan alta. Vaikka varsinainen lyöminen raipasta puuttuisikin – kuten kuuluukin – niin teho perustuu silti pakoeläimen luontaiseen pyrkimykseen väistää ja se on stressireaktio, aina. Mutta toki osalle saattaa olla helpompi hyväksyä raippa, kun sitä perustelee itselleen yhtenä työkaluna näyttää ja osoittaa hevoselle hellyyttä ja rakkautta.

Ei, minulla ei edelleenkään ole mielipidettä raipasta mihinkään suuntaan. Mutta vaikka kypärä unohtuisikin suurimmalta osalta ponityttöjä(kin) sopivan tilanteen sattuessa, niin raippa ei koskaan. Minulle raippa on vain ja ainoastaan työkalu, eikä minulle ole kehittynyt vasaraankaan minkäänlaista syvempää henkistä suhdetta. Ja koska se on työkalu, niin niin kauan kun en koe tarvitsevani sitä, niin en käytä – varsinkaan kun en hallitse raipan käyttöä. Järjestetäänkö jossain raippauskursseja?

Pidin kohtuullisen koomisena, kun eräs erittäin pehmeitä horsemanship-käytäntöjä esittelevä naisihminen oli kuvassa ilman kypärää, satulaa ja kuolaimia – hevonen tietysti kengittä – mutta raippa oli kuitenkin kyydissä mukana.

Kilpailevammat ratsastajat ovat selittäneet, että raippa on tapa antaa ja vahvistaa apuja (koiramaailmassa muuten puhuttaisiin pakotteista) eli se toimii ikään kuin tahtisauvana määrätyissä tilanteissa. Törmäsin yhteen artikkeliin, jossa oli Briteissä seurattu huipumpien ratsastajien (elite) raipan käyttöä verrattuna hieman matalamman tason kilpailijoihin (non-elite). Lajina tietysti esteratsastus.

Lopputulokset olivat artikkelin mukaan, että

  • alemmalla tasolla ratsastajilla oli hieman useammin raippa mukana kuin huipulla (mutta liittyykö tämä hevosten osaamistasoon enemmän kuin ratsastajiin?)
  • kun raippaa käytettiin enemmän, niin sillä ei saavutettu nollarataa, vaan mahdollisuudet pudotuksiin kasvoivat (mutta liittyykö tämä hevosten mielentilaan ja hyppyhaluun, jolloin jo valmiiksi epävireinen hevonen “pakottaa” raipan käyttöön?)
  • raippaa käyttävillä oli 1,3 kertaa suurempi riski virheisiin kuin jos raippaa ei käytetty (joten onko raippa työkalu, jolla yritetään kompensoida omaa ja hevosen osaamattomuutta?)

 

erotin

 

Evaluation of whip use and prevalence in elite and non-elite show jumpers.
Catherine Watkins and Darcy Murphy.
Proceedings International Society for Equitation Science (2013) p54
http://www.equinescienceupdate.com/articles/dwisjp.html

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *