Ridskolan II: Ravi on helppoa (jos sen osaa)

Eilen twiittasin:

Moinen siksi, että edellisen videon myötä olin saanut näkemyksen (ja vinkkejä muilta) missä menee pieleen. Liian lyhyet jalustimet ja kädet järjestykseen. Tai siis vinkkejähän tuli enemmänkin, mutta noihin kahteen koin kykeneväni vaikuttamaan. Halusin päästä kokeilemaan mihin asti kykenen. Näin sieluni silmin vaivatonta ja kevyttä ravia, ja vauhdikasta laukannostoa niin että takatukka liehuu – vaikka sellaista ei ole – ja stetson tippuu päästä – vaikka kypärä onkin.

Ei se sitten mennyt kuten suunnittelin. Minna kuvasi tämänkin kerran, ja illalla katsellessani päätin, että oli sitten viimeinen kerta ratsailla. Myötähäpeä omaa itseään kohtaan on jotain sellaista mitä pää ei vain kestä. Jos on oikein hemmetin huono, eikä opi, niin minkä ihmeen takia suostuu vielä maksamaan siitä, että saa tehdä itsestään aivan pellen. Nyt tiedän miksi miehet ratsastavat niin vähän. Heillä on naisia kovempi itsekritiikki ja vaatimustaso. Tai kehnompi luonteenlujuus asettaa itseään ja kykyjään näytille sekä kyseenalaistavaksi. Ihan kuinka vaan.

Tänään henkäisin syvään, ja katsoin pätkät uudestaan. Kahvia meni enemmän kuin lääkäri määräisi ja luultavasti ensi yö menee taas kramppien kourissa. Luojalle kiitos sähkötupakasta, sillä aitoa luonnon tuotetta olisi savunut niin paljon, että olisi alettu kyselemään metsäpalojen perään.

Päivänvalossa oma analyysi oli:

  • jalustimet olivat ok pituiset, noin suunnilleen
  • estesatulan toppaukset estävät minua siirtämästä jalkoja enemmän taakse
  • kämmenen syrjien on osuttava satulan etukaareen, koska se on ainoa mittari jolla saan kädet pysymään alhaalla
  • kyynärpäät täytyisi sitoa kroppaan
  • ryhdille on pakko keksiä jotain, ilman hevostakin
  • mistä rentous?

Kerrottiin minulle myös, että yksi ongelma on hevosen nykykunto. Se ei ole lihaksistoltaan kunnossa, ja se tuottaa jonkin verran ongelmia. Ja että ryhdin pitämisessä turvaliivi saattaisi auttaa.

Tärkein minkä oivalsin, oli että pelko jyllää edelleen. En enää arastele nostaa hevosta raviin, enkä pasko housuihini jos se nouseekin laukkaan. Minua ei myöskään enää ihan heti saa satulasta kenttään. Siltä osin luottamus on kasvanut uusiin sfääreihin ja olenkin muutamaan kertaankin kehunut, että en enää pelkää satulassa.

Paskapuhetta! Näkee välittömästi, että tyyppi on kauhusta kankea, ja nimenomaan se pelko estää rentouden, pakottaa kyynärpäitä ylös ja vie ohjat sellaisiin asentoihin, että hevosella ei ole enää rattia.

Alitajunta, tiedostava puoli ja itsepetos ovat mahtavia voimia. Nyt on perusongelma (taas) selvillä – ratkaisu enää puuttuu…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *