Ruokintaongelmia

Olen koirahommissani ihmetellyt aina kysymyksiä aiheesta paljonko annan ruokaa. Minusta se on melkoisen omituinen pulma. Ruokaahan annetaan juuri sopivasti niin, että koira liho eikä laihdu, vaan on sopiva. Aloittaa määrästä X ja muuttaa sitten tarpeen mukaan riippuen mihin koiran paino alkaa muuttumaan. Nyt jouduin itse ponien kanssa vastaavaan tilanteeseen. En tiedä paljonko ruokaa on hevosille paljon. Terveellinen muistutus aiheesta miten vaikeaa on lähteä liikkeelle, jos auttavatkin perustiedot uupuvat.

Omaksi puolustuksekseni on kylläkin sanottava, että koiran painon seuraaminen ja siihen reagoiminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa ja nopeampaa, koska vaihteluväli on niin pieni. Jos 30kg kokoluokassa paino tipahtaa vaikkapa kolme kiloa (tai nousee, sama asia) niin puhutaan 10% heitosta, joka on korjattavissa lihotuksessa viikossa, maksimissaan kahdessa ja laihdutuksessa jonkun hetken pidemmästä aikavälistä, jos asiaa ei halua hoitaa aggressiivisesti. Hevosella sama 10% tarkoittaa luokkaa 30-60 kg, joka huomattavasti energiaköyhemmällä ruualla tarkoittaa pirun paljon suurempaa eväsmäärää. Toki kokeneempi näkee varmasti huomattavasti pienemmällä painon muutoksella missä mennään, mutta minulla ei ole silmää hevosen kuntoon ja lihavuusasteeseen.

Minulla on vakaa usko, että ratsastushistorian pituus ei suoraan vaikuta asiaan. On aivan se ja sama paljonko pikkutytöt ovat ilmaisena työvoimana talleilla hevosille kantaneet heinää ja kauraa, niin se ei ole opettanut varsinaiseen osaamiseen. Toki se antaa käsityksen kuinka iso pala heinäpaalista annetaan eteen, mutta jos tallilla ei ole opetettu miksi ja milloin, niin se on robottimaista osaamista, ei enempää. Loppu siitä paljon mainostetusta hevostaidosta perustuukin sitten juttuihin ja luuloihin, tallilegendoihin.

Uskallan myös väittää, että ravitausta antaa paremmat valmiudet hevosen ravitsemukseen kuin ratsupuoli – pelkästään siksi, että ravihevosilla ruokinta on lähempänä suorituskyvyn vaatimuksia. Ja nyt puhun taustasta merkityksessä hevosten kanssa aito työskentely, ei omistaminen tai kiiltokuvien liimaaminen kouluvihkoihin.

Suuri osa ensimmäistä ja toista hevostaan kotitalliinsa ostavista ovat siis aivan yhtä eksyksissä aiheesta kuin minäkin. He eivät vain aina tiedä sitä. Onneksi meillä on Minna, joka sentään tietää yhtä ja toista hevosista.

Hevosen ruokinta perustuu korsirehuun, eli heinään, ja hevosen on syötävä useamman kerran päivässä. Perusasioita, jotka jokaisen on tiedettävä, ja jos ei tiedä, niin on syytä tyytyä ratsastustunteihin kerran viikossa tai raviradan totoluukulla notkumiseen. Meillä ponit syövät neljä kertaa päivässä. Sen voisi ilmeisesti tingata kolmeenkin, mutta turhan monesta asiatekstistä olen löytänyt viitteen, että kolme kertaa saattaa aiheuttaa hieman liian kovaa nälkää ja hotkimista, joka jossain rajatapauksissa voi olla haitta. Joten koska voimme, niin annamme neljä kertaa.

Ruuan laatu on suurempi ongelma shetlanninponi Ronjalle, kuin virolaiselle Aapolle. Kahdesta syystä. Ensimmäinen on tietysti shettiksen ylimaallinen kyky hyödyntää rehua, eli se lihoaa helpommin. Toinen on kaviokuumeriski, joka pikkuponeilla on useimmiten ruokinnallinen ongelma sokerien takia, mutta isommilla hevosilla taasen harvinaisempi ja johtuu käytännössä lähes aina jostain muusta tulehduksesta, ja tammat ovat siten kohtutulehdusten myötä suuremmassa riskissä.

Joten kun perusruokintaa lähdetään pohtimaan, niin ensimmäiseksi on selvitettävä heinä ja vasta sen myötä ihmetellään tarvitaanko kauraa, öljyä ja kivennäisiä. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että hevosten ruokinta tapahtuisi melkoisen usein määrätyillä kaavoilla: niin ja niin monta kiloa heinää riippumatta heinän laadusta, kauraa jos hevonen tallustelee tunnin jossain tai on laiska (ja ei kauraa, jos se on vauhdikkaalla päällä), vakiomitallinen kivennäisseosta paljoakaan piittaamatta paljonko ja mitä saadaan/annetaan ja suola kaupan päälle – jos ei käytetä suolakiveä, niin sitten pakkosuolataan rehun joukossa, vakiomäärällä tietysti.

Törmäsin muuten minusta hauskaan määritelmään koska suolaa on annettu liian vähän. Kun hevonen ajetaan hikeen, niin jos se vaahtoutuu, niin suolaa on annettu liian vähän. Nyt menen tietysti taas hiukan heikoille jäille hevososaamattomuuteni takia, mutta en nyt aivan ymmärrä miten vaahto liittyy suolan puutteeseen. Toki näin voi olla, mutta eikö tuossa vain sotketa syy- ja seuraussuhteita? Ihollaan hikoileva hukkaa natriumia ja kova hikoilu ruumiillisen rasituksen myötä nostaa natriumin eli suolan tarvetta ylöspäin. Pelkästään helteisen kuuman kesäpäivän on nostettava suolan tarvetta ulkona tarhatuilla vähintään yhtä paljon kuin kovemman treenisession.

Talikko kertonee ruokinnan määrättyjen perusteiden toimivuudesta yhtä paljon kuin koiramaailmassa kakkapussit. Sen perusteella meillä ei ole ainakaan rajua akuuttia ongelmaa, sillä löysyydestä ei ole tietoakaan. Lanta on kaunista, kiinteää ja helposti siivottavissa. Väri toki vaihtelee riippuen ovatko saaneet odelmaa vai eivät, ja koostumuksessa on hieman vaihtelua jos ovat aikansa kuluksi mutustaneet hiukan olkea, mutta se on normaalia.

Minulla on kuitenkin yksi suuri henkinen ongelma, jota olen käyttänyt tehokkaana tekosyynä olla miettimättä poniemme ruokintaa sen tarkemmin. En nimittäin tiedä paljonko ne painavat. Koiran voi ottaa syliin ja kiivetä keittiön vaa’alle, mutta millä ilveellä punnitset hevosen? Tuntuu siltä, että yleisimmin käytetty metodi on miettiä hevosen korkeutta ja arvata paino siitä. Toinen on pyytää kylään jotain kokeneempaa, joka kertoo omalla silmämitallaan tarkan painon – joka siis on sekin aivan yhtä paljon arvaus.

Joten yksi selvitettävä asia on myös sekin, että onko hevosen painolla loppujen lopuksi suurtakaan merkitystä. Koiramaailmassa on ja siellä pelataan huomattavan paljon metabolisen painon kanssa. Tietysti koirien painohaitari on suurempi kuin hevosten koskaan, mutta silti.

Silti siis mitä? Ihmisillä annetaan harvemmin ravintosuosituksia per paino, ei koskaan per metabolinen paino. Yleensä annetaan kaksi suuretta – lapset ja aikuiset. Joskus saatetaan puhua naisista. Saliveikot ja muut isot tyypit menevät sitten aivan omissa kategorioissaan ja hitot piittaavat yleisistä suosituksista. Hevosilla taidetaan suositukset käytännössä jakaa kahteen tai kolmeen ryhmään: pikkuponit ja isot hevoset, ja sitten Aapon kaltaiset rajatapaukset putoavat johonkin väliin. Tai sitten jako tehdään kulutuksen mukaan, joka jo hivenen järkevämpää onkin.

Eksyn jo enemmän blogin aiheesta, mutta tarkoittaako tämä sitä, että metabolisen tai elopainon mukaan laskeminen koirilla on turhaa? Kyllä, sitä se tarkoittaa. Minä olen jo pitkään miettinyt asiat 30kg mukaan, osaksi omista taustoistani tuon kokoluokan koirien takia, mutta osaksi myös siksi, että se on eräänlainen vedenjakaja. 15kg koira tarvitsee enemmän kuin puolet 30kg tarpeesta, ja 60kg tarvitsee vähemmän kuin kaksi kertaa. Meillä 12kg  whippet ei paljoa ruokamäärissään eroa 30kg greyhoundista, mutta ero jackrusseliin on huomattava. Paino ei siis ole oleellinen, vaan tyyppi, kulutus ja yksilö. Per paino määriä käytetään vain siksi, että tutkijat nauttivat tarkoista arvoista epätarkoilla lähtöarvoilla, ja tavalliset ihmiset vaativat tarkkoja annosmääriä, koska eivät uskalla ja halua ottaa vastuuta soveltamisesta.

Poniemme suhteen siis kg-paino ei siis ole oleellista, ja voin unohtaa tuon tekosyyn. Sen sijaan minun on opeteltava hahmottamaan työn ja tarpeiden väliset suhteet. Haitaksi ei varmastikaan olisi sekään, että selvittäisin miten hevosen lihavuus määritellään ja miltä se näyttää.

Noita odotellessa alanpa penkomaan heinän merkitystä, sen ravintoarvoja ja mitä, miksi ja kuinka paljon meidän poniemme olisi syötävä. Sen jälkeen kun tuo kaikki suhteutetaan siihen mitä ne aidosti syövät, niin tiedän mitä ne tarvitsevat lisää, jos tarvitsevat.

Hihat ylös, työhön ja lopputuloksena saadaan varmaan yksi ravitsemusaiheinen blogimerkintä lisää. Mutta sitä ennen käyn tekemässä tallin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *