Tärkkelys vai sokeri

Hevosilla on useitakin erilaisia ruokintameemejä, oikeammin ihan puhtaita luuloja ja kuvitelmia. Ne perustuvat aina samaan. Ei tiedetä mitä hevonen ruualla tekee, mitä hevonen tarvitsee ja mitä ruuassa edes on. Heinäanalyysien tärkeyttä painotetaan joka puolella, mutta jos ei tiedetä mitä mikäkin arvo hevoselle tarkoittaa, niin onhan kyse vain tiedosta ilman tarkoitusta. Tokihan analyysistä saa lähtöarvoja ruokintalaskureille, mutta jos ei tiedä mitä, miksi ja milloin, niin ongelmiahan siitä seuraa. Varsinkin jos oma hevonen ei noudata laskurin oletuksia.

Koirapuolella ravitsemuksen osaaminen on luvattoman kehnoa. Mutta se on toisaalta ymmärrettävää, koska täysravinnot hoitavat homman kotiin. Kun koira on opportunisti lihansyöjä, niin se saa ravitsemuksensa kuntoon paljon helpommalla kuin herbivori, vaikka hevonen. Työkaluja on enemmän, eikä asioita tarvitse murehtia – ainakaan ennen kuin ne menevät rikki. Silti en tajua, että eläintä voi ruokkia monta kertaa päivässä ilman, että tietää mitä tekee. Vaikka syöminen on täysin arkipäiväistä, niin se on kuitenkin Se Asia, joka pitää eläimen hengissä ja mahdollistaa työn. Koirissa murehditaan koulutuksellisia asioita ja joku voi hevosissa osata suvereenisti väistöt ja kierrot, mutta sitten ei tiedetä mitään siitä, joka mahdollistaa kaiken tuon.

Olen ennenkin ihmetellyt tätä, ja taas kerran. Johtuuko heikko tietämys ja vahvat luulot hevosten ruokinnassa siitä, että niin harva elää hevosen kanssa ja koko pohja on rakennettu ratsastuskouluakselilla, jossa ei ole koskaan jouduttu selvittämään eikä kantamaan vastuuta eläimestä kokonaisuutena? Ja kun pohja on jäänyt tekemättä ja siinäkin laastina on käytetty muiden tallilla käyneiden luuloja ja kansanuskomuksia, niin vanhempana oman hevosen myötä osaamista ei tajuta updeitata? Koska oppimisen perusta on tieto siitä, mitä ei tiedä, ja tuota tietoa ei ole, jos ei ole perusosaamista.

Tärkkelys on paha. Tärkkelys aiheuttaa luonnemuutoksia, lihasjumeja ja jopa lannehalvausta. Kuumenemisongelma voitaneen ohittaa tällä kertaa, koska edelleenkin on perin omituista, että energia, kalorit, saisivat hevosen sekoamaan päästään tai muuttumaan yli-innokkaaksi. Toki se on mahdollista, jos edeltävä ruokinta on nälkiinnyttänyt hevosta tai aiheuttanyt ruuansulatusongelmia. Lihasjumit eivät liity tärkkelykseen, eivätkä ylipäätään hiilihydraatteihin, vaan määrättyjen mineraalien ja proteiinin vajeeseen. Lannehalvaus on sama ongelma kuin mikä muilla eläimillä (ja ihmiselläkin) tunnetaan nimellä metabolinen asidoosi – aineenvaihdussa oleva happamuus (ja ei, tämä ei liity mitenkään kusetukseen nimeltään pH-hoito, vaan esim. liian suureen määrään maitohappoa rasituksen jälkeen).

Kyse ei ole tärkkelyksestä, vaan sitä mitä ei saada, kun tärkkelystä on paljon. Edelleenkin ravintoaineiden osuudet ruuassa ovat yhteensä 100. Kun vaikka tärkkelys nousee, niin joku muu laskee. Aina.

Toki liiasta määrästä hiilihydraateista voi olla ongelmia. Saadaan metabolista oireyhtymää ja muuta hauskaa. Mutta edelleenkää kyse ei ole tärkkelyksestä, tai muista sokereista, vaan että niitä saadaan liikaa painon suhteen. Metabolinen oireyhtymä tai kaviokuume (tässä voi toki olla muitakin syitä) ovat laiskojen läskien elintasosairauksia, jossa syy on yliruokkimisessa. Syypää ei ole tärkkelys tai hiilihydraatit sinällään, vaan että hevoset syövät enemmän kuin kuluttuvat,

Ruuansulatus ja metaboli

Ihmiset sotkevat säännönmukaisesti keskenään ruuansulatuksen ja aineenvaihdunnan. Sen takia yleisesti luullaan, että sonnan määrä tai ummetus kertoisivat jotain aineenvaihdunnan nopeudesta. Se, että on pakko painella vessaan nopeasti syömisen jälkeen, ei kerro nopeasta aineenvaihdunnasta, vaan nopeasta suolentoiminnasta, josta voi seurata kehnoa ruuansulatusta.

Aineenvaihdunta on sitä, kun elimistössä aineesta tehdään uutta. Vaikka ihoa, luuta tai lihasta. Tai beetakaroteenista A-vitamiinia. Tai aminohaposta uusia aminohappoja. Aineenvaihdunnan nopeus määrää millaisella vauhdilla tuo kaikki tehdään ja mitå nopeampi aineenvaihdunta, niin sitä enemmän tarvitaan kaloreita. Työ kun maksaa aina. Ja syntyvä näkyvä kuona-aine on virtsa. Aineenvaihdunta on siis sitä, mitä tapahtuu elimistössä, suoliston ulkopuolella.

Ruuansulatus on sitten sitä, että ruoka pilkotaan sellaisiksi osasiksi, jotka voidaan siirtää suoliston läpi elimistöön ja aineenvaihdunnalle jatkotyöstettäväksi. Joten kun puhutaan ruuansulatuksen ongelmista, niin siitä on erotettava kaksi asiaa. Ensiksi mitä jokin aine tekee ruuan osana tai ruokana ruuansulatukselle (esm. vatsahaavaongelmat liian korkealla proteiinipitoisuudella; aito kysymys on kylläkin ruuan kokonaislaatu) ja toiseksi miten se saadaan pilkottua ylipäätään – puhutaan yleiskielellä ruuan sulamisesta, joka aidosti tehdään kylläkin vain vatsalaukussa.

Kun valokeilaan nostetaan tärkkelys, niin sen (tai ruuan, jonka osa on tärkkelys) sulavuuskysymykset ja merkitys vaikkapa paksusuolen bakteerikannalle, on aivan oma asiansa, Kun puhutaan tärkkelyksen merkityksestä elimistölle ja aineenvaihdunnalle, niin on selvitettävä imeytetäänkö tärkkelys sellaisenaan vai osina, ja jos osina, niin mitä niillä tehdään.

Sokerit suolen läpi

Ruuassa on useita erityyppisiä hiilihydaatteja. Niiden keskinäiset suhteet, ja toki myös kokonaismäärä, riippuvat rehusta. Analyysin kertoma typettömät uuteaineet kertovat kokonaismäärän kaikista hiilihydraateista ja mukana on myös osa sulamattomasta kuidusta.

Yksinkertaistettuna kasvi koostuu sen rakenneosista, kasvin “luustosta”, selluloosasta, hemiselluloosasta ja ligniinistä. Ne eivät käytännössä sula ja ovat sulamatonta kuitua – mutta hiilihydraatteja myöskin. Niillä ei siten ole suoraa merkitystä hevosen energialle, mutta toki bakteeritoiminnan kautta. Sulamatonta kuitua ei kuitenkaan siirretä ohutsuolen seinämän läpi hevosen elimistön käyttöön.

Lisäksi kasville on varastosokeri, ikäänkuin sen läski: tärkkelys. Oikeampi vertaus eläimiin olisi niiden solujen varastosokerimuoto glykogeeni, mutta koska kasvi ei varastoi rasvoja varsinaiseksi kalorivarastoksi, niin tärkkelyksen vertaaminen kasvin läskiksi on perusteltua. Mukana on myös yksinkertaisempia sokereita, jotka ovat eräällä tavalla käyttöenergiaa. Ne ovat usein niitä, jotka saavat makeuden aikaiseksi ja yllyttävät syömään. Ei hevonen voikukkaa syö jonkun mystisen geeneihin koodatun terveysvaikutuksen takia, vaan koska siinä on riittävästi yksinkertaisia sokereita ja se maistuu makealta. Aivan kuten porkkana, omena tai sokeripalakin.

Varastosokereilla on yksi heikkous. Ne sulavat syöjän ruuansulatuksessa huonosti. Pedoilta puuttuu tarvittava entsyymitoiminta rikkomaan tärkkelyksen rakenne ja niille se on sulamatonta sokeria. Hevosella on hieman tehokkaampi systeemi, mutta sekään ei pysty määrättömästi tärkkelystä pilkkomaan. Lihasten glykogeeni sulaa muuten aivan yhtä huonosti. Hevostenomistajia varmaan lohduttaa tietää, että koska hevosella on tyypillisesti muita korkeampi glykogeenipitoisuus, niin se aiheuttaa hevosenlihalle matalamman sulavuuden, kun se jatkokäsitellään koirille,

Tärkkelys on monimutkainen sokeri. Sanotaan, että tärkkelys on polysakkaridi, joka tarkoittaa sitä, että se muodostuu useista monosakkarideista, jotka taasen ovat yksinkertaisia sokereita, kuten glukoosia eli rypälesokeria, fruktoosia eli hedelmäsokeri, galaktoosia ja mannoosia. Tärkkelys on koostunut tuhansista glukoosiyksiköistä – ja se on paitsi yleisin kasvien sokerimuoto, myös tärkein tapa hevoselle tuottaa kaloreita.

Yksinkertaiset sokerit imeytyvät ruuansulatuksessa suolen seinämän läpi, osa jo aikaisemmin vatsalaukussa. Koska sokerit ovat kaikella elämälle perusasia, niin niiden kuljetus on yksinkertaista. Ongelma on saada ruuan hiilihydaatit pienimmiksi osaksikseen eli monosakkarideiksi. Tämä pätee aivan kaikkien monimutkaisten energiaravintoaineiden kanssa. Tärkkelystä ei imeytetä, vaan sen rakenneosana oleva glukoosi. Proteiineja ei imeytetä, vaan niiden rakenneosina olevaty aminohapot. Rasvaa ei imeytetä, vaan niiden rakenneosat rasvahapot.

Ja nyt asia yksinkertaistuu. Koska tärkkelys pilkotaan glukoosiksi, niin elimistössä ei tarvitse murehtia mitä tärkkelys tekee, vaan mitä glukoosi tekee. Hevoselle voidaan buustata kaloreita antamalla puhdasta glukoosia, ja elimistölle se on aivan sama kuin jos se olisi saatu tärkkelyksestä. Ei maksa tai solut tiedä mistä glukoosi on saatu.

Kun varsa saa maitoa, jossa energia on osaksi laktoosina, niin se pilkotaan rakenneosiinsa galaktoosiksi ja glukoosiksi, joista glukoosi käytetään sellaisenaan ja galaktoosi kiertää maksan kautta poltettavaksi kaloreiksi tai muuttuakseen glukoosiksi.

Kun antaa hevoselle porkkanan, niin sen pieni osuus tärkkelystä (0,2 g/100 g) pilkotaan glukoosiksi ja käytetään sellaisenaan. Sen sijaa muut sokerit (yht. 5,4 g) imeytetään sellaisenaan heti, kun ruuansulatus on saanut ne irti porkkanasta. Niistä suurin osa on glukoosia sellaisenaan käyttöön ja loput, mm. fruktoosia ja sakkaroosia, imeytetään myös sellaisenaan joko maksaan poltettavaksi energiaksi. tai ne muutetaan glukoosiksi.

Keho käyttää varastointiin vain ja ainoastaan glukoosia. Tärkkelys on glukoosia. Ei tässä sen kummallisemmasta ole kyse. Kun halutaan erottaa tärkkelys muista sokereista, niin se ei liity mitenkään aineenvaihduntaan ja todellisiin tai kuviteltuihin sokerien vaikutuksiin. Tärkkelyksellä tärkkelyksenä on merkitystä vain ja ainoastaan ruuansulatukselle.

Vähennä tärkkelystä

Aina kun hevosilla on tai oletetaan olevan ruokintaperäisiä ongelmia, niin käsketään vähentää tai nostaa milloin hiilihydraattia, milloin proteiinia, milloin rasvaa. Neuvona nuo ovat pseudoneuvoja, näennäisyyksiä. Halutaan muuttaa jotain aineenvaihdunnan saamaa ruuansulatuksen jälkeen unohtaen totaalisesti, että ruoka on kokonaisuus. Tiukka paketti, jota ei saa auki.

Lisääminen on helppoa. Jos halutaan hiilihydraattia lisää, niin lisätään vain sokeria tavalla tai toisella, kunhan aidosti lisätään jotain. Rasva on yhtä helppo. Rypsiöljyä vaan joukkoon ja toivotaan, että hevonen litkii sen eikä aiheuteta suurempia ongelmia – edelleenkin hevosen rasvan hyödyntäminen ruuansulatuksessa on vähintään, ellei enemmän, rajoittunut kuin tärkkelyksen pilkkominen. Proteiinin lisääminen onkin jo vaikeampaa, ja siinä muuttuu yleensä koko ruoka, vaikka uskotellaankin vain käytettävän proteiinilisää.

Ylipäätään proteiinilisät ovat yksi suurimpia vedätyksiä rehumarkkinoilla. Kannatta vilkaista säkin kyljestä, että jokin aidosti muuttuu – kun valmistajille mainonnan sanat ovat halpoja, eikä kukaan huutele väitteiden perään.

Sen sijaan vähentäminen onkin vaikeaa. Vähennä hiilaria ja ongelma X poistuu. Eikä olisi parempi todeta, että sorry vaan, mutta tallilla olevat heinät ja muut rehut saisi polttaa samantien ja ostaa tonnitolkulla uutta rehua tilalle?

Ruuista ei saa pois mitään. Voidaan ainoastaan syöttää vähemmän, eikä se ole ratkaisu, koska silloin annetaan aivan kaikkea vähemmän. Toinen vaihtoehto on sekoittaa erityyppisiä ruokia. Heinässä on korkeat sokerit ja kyllä nyt kannattaisi vähentää hiilareita, että kaakki ei saa vähintään kaviokuumetta. Moinen neuvo on vittuilevaa näennäisfiksua suolan hieromista haavoihin. Työkalut, kuten vaikka liottaminen, ovat surkeita tapoja yrittää leikata hiiliuhydraattia ilman, että joudutaan radikaalisti vähentämään korsirehun syöttöä.

Kun neuvotte vähentämään jotain ravintoainetta, niin kertokaa samalla miten se tehdään ilman että satakunta suurpaalia joudutaan hukkaamaan ja samalla tutustutaan konkurssin ihanaan maailmaan, ainakin isommilla talleilla.

Vähentämisneuvot ravintoainetasolla tuntuvat tulevan järjestään ihmisiltä, jotka eivät vastaa hevosen ruokinnasta tai eivät ole hajullakaan mitä se oma polleponteva syö.

Ymmärretäänkö? Glukoosi on glukoosi on glukoosi, ja ruuasta ei voida ottaa yhtä perusaineosaa pois.

Tallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *