Tyvestä puuhun noustaan

Olen parin viimeisen ratsastuskerran jälkeen ollut kohtuullisen angstinen. Johtui hyvin pitkälle siitä, että omat kuvitelmat kehittyneestä ratsastuskyvystä romahtivat kertalaakista. Muutama puomitunti, jossa ei käytännössä tarvitse mennä kuin eteenpäin ja pari metsässä sekä teillä haahuilua, jossa ei tarvitse kuin olla mukana, onnistuivat kasvattamaan luuloja omista taidoista lähes megalomaanisiin sfääreihin. Kun sitten palattiinkin kysymään, että miten perushallinta sujuu, ja vastaus oli, että ei mitenkään, niin ottaahan se päähän. Hitot, oman osaamattomuuden oivaltaminen ja luulojen hälveneminen vitutti ja rajusti.

Minulla lienee ylikehittynyt kyky palata hitaasti normaaliin olotilaan sen jälkeen kun oma kuolevaisuus paljastuu. Olen koko viime viikon pohtinut, että miksi mikään ei toimi. Harjoitusravi ei suju, kaarrot eivät suju, laukka ei nouse. Vastaus on masentavan yksinkertainen: ne eivät suju, koska en ole koskaan niitä oppinutkaan. Opin kylläkin huijaamaan itseäni sekä tekemään useitakin asioita väärin rakentaen itselleni illuusion osaamisesta.

Oivalsin yhden toisenkin asian. Kolme kuukautta sitten en olisi oivaltanut mitä teen väärin, joten oppimiskäyrä lienee kaikesta huolimatta nouseva. Nyt pitäisi enää kropankin oppia – mutta kuten on tullut niin monta kertaa mainittua: lihasmuistin ja -hallinnan kehittyminen on hidas prosessi, joka vaatii toistoja, eikä noudata tietoisen ymmärryksen oppimisnopeutta. Nyt täytyisi enää vain oppia hyväksymään tuo.

Tänään on ollut ilmojen puolesta rasittava päivä. Lähes koko päivän on pyöritty 30 asteen tuntumassa ja ilman kosteus on ollut lähellä sataa prosenttia. Painostavaa siis ja se näkyi hevosessakin. Se oli haluton ja väsähtäneen oloinen. Alussa jopa raviin siirtyminen oli halutonta. En ole sen kanssa joutunut painimaan aikoihin. Mutta edellispäivän ukkossateet olivat auttaneet ainakin niin paljon, että kenttä ei pölynnyt.

Alla luottoruuna Jekku, ja perusasioita väännettiin edelleen. Kaartoja sekä kiemurauraa. Ideana opetella hevosen asettamista ja oikeaa istuntaa niin painon jakamisen, hartioiden asennon kuin myös pohkeiden paikan suhteen. Ensin käynnissä, sitten harjoitusravissa pääty-ympyröillä ja viimeiseksi lakkaympyrällä. Peruskauraa siis.

Asettaminen on ongelma. Kun saan hevosen kääntämään päätään kuten kuuluukin eikä vain fuskaamaan kallistamalla sitä ja lähden kaartoon, niin minulla on vaikeuksia hallita kaartamisen jatkumista. Voltissa menee hiukan helpommin, mutta ympyrästä tulee pujotteleva neliö. Tiedän, että minun pitäisi hallita kaartoa varsinkin sisäpohkeella, saada hevonen ottamaan ulko-ohjista tukea ja säädellä painetta jatkuvasti sisäohjalla, mutta tuo on vain kaunista teoriaa. Minulla ei myöskään ole hajuakaan, että saanko takana olevalla ulkopohkeella hevosen runkoa kääntymään – peili olisi hauska kentälläkin. Paino on sisäistuinluulla ja oma hartialinja kääntyy hevosen säkälinjan kanssa kääntymisen mukaan, eli sisempi olkapää on taaempana. Jep, ainakin teoriassa. Samaa teoriaa on myös sekin, että ympyrä vaatii hevosen asettamista neljä kertaa.

Käytännössä siis homma menee niin, että kun asetan hevosen ja lähden ympyrälle kaartoon, niin hevonen alkaa kääntymään liian paljon. Kun höllään, niin asetus katoaa ja hevonen alkaa liikkua suoraan tai jatkaa kääntymistä riippuen kuinka paljon painoa on sisäistuinluulla (eli kuinka kallellaan olen) ja olenko muistanut kääntää lantiosta omaa hartialinjaa ja mielellään vielä oikeaan suuntaan. Jos kaarron ulkopuolella on jotain hevosta kiinnostavaa, niin päähän kääntyy sitten väärään suuntaan, koska en reagoi ohjilla tarpeeksi nopeasti.

Nuo virheet vain kertautuvat, kun siirrytään nopeampiin askellajeihin.

Perusongelma on ryhtini, siis sen puute, ja että olen suunnilleen yhtä notkea kuin kelohonka. Jo pelkästään hartioiden saaminen suoriksi on vaikeaa, koska olen kulkenut vuosikymmeniä hartiat kasassa. Sama juttu huonon ryhdin kanssa. Kun hartialinja ei ole suora, vaan kaari, niin samalla kulkee kenokaulana ja selän ryhti kasassa. Kaikkien noiden oikaiseminen ei ole helppoa, kun opittu virheasento on koko aikuisiän mittainen – enkä ole enää ihan teini.

Lantio ei liiku, minkä takia hevosen liikkeisen myötääminen tapahtuu huijaten hartioita nostaen ylösalas.

Selkä ei ole suora normaalisti, ja sen on sitä vielä vähemmän satulassa. Kun lantio ei joustaja  perusryhti kehno, niin tasapainon kärsiessä sitä lähtee kompensoimaan kallistumalla eteenpäin – onhan tästä jo ollut juttua. Siitä seuraa kaksi ongelmaa. Ensinnäkin parempi tasapaino on vain harhaa, sillä painopiste on aivan väärässä paikassa ja äkkinäisessä tilanteessa se kostautuu.  Joko tipahtamisena tai hevosen kaulan halailuna. Tuota suurempi ongelma on kuitenkin se, että paino on väärin hevosen selässä ja antaa täysin vääriä signaaleja; pohkeet kertovat, että lisää vauhtia, mutta istunta (jolla hevonen ratsastajan painon kantaa) huutaa että älä hemmetissä vaan liiku.

Hakkaan jalkani pian irti, tai sitten lyhennän niitä puoli metriä. Olen pidentänyt jalustimia tasaiselle sopivampaan mittaan ja se tuo jatkuvasti ongelmia. Jos minulla olisi jalustimien mitta mallia esteet, niin tassut pysyisivät ainakin jalustimissa vaikka ylipäätään jalat ajautuisivat liiaksi eteen. Nyt pidemmällä mitalla jalustimet hölskyvät aina kantapäihin ja silti jalat tuppaavat ajautumaan liiaksi eteen.

Jos painan päkiöitä kovemmin jalustimia vastaan, niin harjoitusravissa hyppiminen pahenee. Jos pyrin pitämään jalkojani (minulle) taaempana, niin jalustimet eivät pysy paikallaan. Polvilla puristaen saan hillittyä itseäni satulassa, mutta jos siirrän tuen pohkeisiin, niin alan heilumaan ja vaappumaan. Ja jotta pomppimisen mittakaava harjoitusravissa saisi jotain mittakaavaa, niin satulasta kuuluu läiske ja jos kurkkaan alas, niin väittäisin, että liike on muutaman sentin luokkaa. Yritin myödätä lantiolla, mutta eihän siitä mitään tullut.

Kevyessä ravissa yksi näkyvä ongelma on jalkaterien kääntyminen ulospäin: varpaat ovat vähintään kymmentä yli kymmenen.

Sain nostettua muutaman kerran laukan, mutta se hiipui raville kun ympyrää (tai siis sillä mikä olisi pitänyt olla ympyrä) oli menty vajaa puolet – enemmältikin tipahdettiin takaisin raville varttikierroksen jälkeen. Oikeassa laukassa en onnistunut kuin kerran, vasemmassa muutamaan otteeseen. Nyt olisi houkuttelevaa sanoa, että hevosessa on jotain jumeja ja siksi oikealle ei sujunut, mutta suurin syy kuitenkin oli, että oikean kaarron yritykset selvensivät pari virhettä, jotka korjasin vasemman laukan aikana. Tai yritin ainakin korjata.

Ongelmina olivat

  • eteen kallistuminen
  • horjahtaminen laukan pohjeapuja antaessa, yleensä ulos
  • paino ulkoistuinluilla
  • laukan sammuttaminen vetämällä sisäohjista
  • hevosta ei ollut asetettu

Aika tyypillisiä aloittelijan ongelmia, uskoisin. Kaikki perustuvat siihen, että ei tiedä mitä on käytännössä tekemässä ja vahviten kehnoon istuntaan ja siitä johtuvaan surkeaan tasapainoon.

Sen kerran kun nojasin selkeästi taakse – eli istuin itseasiassa suorassa – siirsin painon selvästi sisäistuinluulle ja jäti sisäohjan lähes rauhaan keskittyen käytännössä vain ulko-ohjaan, niin sain niin pitkän laukan, että pääsin jopa keskittymään istumiseen ja lantion myötäämiseen. No, se laukkaympyrän pätkä loppui sitten siihen, kun päätin alkaa ohjaamaan ja käytin sisäohjaa.

Minun on pakko alkaa venyttelemään itseäni. Muuten ratsastus ei kehity. Yhden selvän vinoutuman huomasin itsessäni (okei, montahan niitä on, mutta silti). Oikealle saan helposti sisäpohkeen eteen, ulkopohkeen taakse. painon sisäistuinluulle ja ulko-olkapään eteen. Mutta vasemmalle olikin tuskaa. En vain pysty pitämään vasenta pohjetta edessä, pitämään painon vasemmalla ja kääntämään kroppasta oikeaa olkapäätä eteen. Ei vaan käänny. Hartiat kääntyvät heti niin, että vasen on edessä. Nyt tätä kirjoittaessa oivalsin samantien miksi. Istun vinossa. Istun lantiosta suoraan pöytää päin, mutta kierrän ylävartaloa oikealle iPadiä kohti, jota useimmin käytän. Kun kirjoitan enemmän, niin käytän läppäriä, jolloin joudun kiertämään vasemmalle, joka sattuu ja saa selän tukkoon lapaluiden kohdalta sekä ristiselästä – yksi suurimmista syistä miksi en ole enää vähään aikaan halunnut kirjoittaa.

Tämä on mielenkiintoista. Onnistuukohan ratsastaminen siinä missä työfyssa epäonnistui…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *